torstai 23. maaliskuuta 2017

Kime4Kids eli Kimmon tarina vapaaehtoistyöstä



Jääkiekkoilijan työhön liittyi Amerikassa paljon vapaaehtoistyötä esimerkiksi sairaalassa vierailujen muodossa. Erityisesti paikallisen suuren juhlan, Kiitospäivän, tienoilla jaettiin myös ruokaa kodittomille. Suurin osa vapaaehtoistyöstä tapahtui joukkueen kautta, kun vielä pelasin jääkiekkoa. Suomessa olen järjestänyt joka vuosi Kime4Kids -tapahtumaa yhteistyökumppaneiden kera. Se kerää satoja ihmisiä, urheilijoita, yrittäjiä ja yksityishenkilöitä yhteen hyvää tekemään.


Vapaaehtoistyöni kohteena ovat yleensä lapset ja heidän hyvinvointinsa – se tuntuu luonnolliselta kohteelta. Amerikassa oli paljon sairaalakäyntejä erityisesti lasten osastoille ja myös Kime4Kids -lahjoituskohteet ovat valikoituneet lasten hyväksi. Ensimmäiset 6 vuotta kohde oli KYSin lasten veri- ja syöpätautien osasto. Se oli helppo kohde minulle, koska itselläni on myös verisairaus. Viime vuoden tuotto lahjoitettiin Mäntyrinteen perhetukikeskukselle ja siellä lasten hyvinvointiin.

Vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyöstä on tullut hienoa palautetta ja on ollut todella hienoa nähdä kuopiolaisten ja muualtakin tulleiden nauttivan Kime4Kids -tapahtumista. Se on kaikille aina ilon päivä. Haluan tässäkin yhteydessä kiittää ihmisiä, jotka ovat olleet mukana Kime4Kids -toiminnassa.

Vapaaehtoistyöstä tulee minulle lämmin olo, koska tiedän, että toiminta ja rahaa menee todella hyvään tarkoitukseen. Jonkin verran vapaaehtoistyö vaatii aikaa ja työtä, mutta toisaalta esim. tapahtuman ollessa ohi tunne on loistava! Olemme saaneet tehtyä yhdessä jotain hienoa ja pystyneet taas auttamaan kymmeniä lapsia elämässä eteenpäin. Vapaaehtoistyötä tekevän on hyvä muistaa, että pienikin asia auttaa ja mitä tahansa työtä tekeekin, olotila jälkeenpäin on lämmin ja iloinen – suosittelen sitä kaikille!

Kimmo Timonen
Olympia - ja MM-mitalisti
Kaksinkertainen Suomen mestari
Stanley Cup - voittaja

Kuvat: Harri Hämäläinen /Studio Zero

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Vapaaehtoistyötä tulevaisuuden hyvinvointivaltiossa?

Kalevalaisten kantekoulu sopii kaikenikäisille. Kuva tammikuussa 2017


Vapaaehtoistoimintaa tehdään kolmannella sektorilla. Suomessa se painottuu määrällisesti kahteen keskeiseen alueeseen, urheiluun ja sosiaalialaan, johon luen myös nuorisotyön. Oma kokemukseni vapaaehtoistoiminnasta painottuu urheilun ja nuorisotyön saralle.

Yksityisen ja julkisen sektorin väliin sijoittuvaa toiminta-aluetta yhteiskunnassa nimitetään kolmanneksi sektoriksi, jota käytetään kuvaamaan yhdistysten ja järjestöjen toimintaa. Kolmas sektori yhdistetään vaikeisiin aikoihin, ja sellaisethan ajat nyt ovat. Julkisen talouden näkymät ovat äärimmäisen haasteelliset, hyvinvointierot vain kasvamaan päin, ja kansakunta jakautumassa kahtia. Sosiaalialan vapaaehtoistyö on jälleen arvossaan, mikä on hyvä asia, mutta annetaanko sille aidosti mahdollisuuksia.


Kuntatasolla yhdistysten toimintatukia leikataan ja maksuja nostetaan. Valtio osaltaan pyrkii talkootyöstä löytämään uutta verotettavaa, ja pitää sitkeästi kiinni Sääntö-Suomesta. Toiminta kannattaa käytännössä pitää pienenä, mutta ketä se motivoi. Kasvuahan kaikki toivoo, yhdistyksetkin.

Kahtiajakautumisen näkökulmasta olen julkisuudessa ottanut kantaa harrastusten vapaaehtoistyön ja kotitalouksien puolesta. Esim. monet urheilulajit ovat perinteisesti olleet ja ovat edelleen ns. matalassa sosioekonomisessa olevien harrastuksia, mutta maksut nykyisellään ”yläluokkaisia”. Mikään talkootyö ei riitä kattamaan näitä kuluja. On mentävä yhä enemmän vanhempien kukkarolle, jos siellä vielä jotain on jäljellä. Liikuntapaikkojakin suunnitellaan kaupungissa käyttöön ”markkinahintaisena” – onko järkeä?!

Urheilussa heijastuu usein konkreettisesti se, mitä yhteiskunta on sen ympärillä. Suomainen yhteiskunta on kautta aikojen pyrkinyt luomaan yhdenvertaiset mahdollisuudet nousta ja liikkua yhteiskuntaluokkien välillä kukin kykyjensä mukaan. Joskus urheilusta puhuttiin jopa sosiaalisen kohoamisen välineenä. Kovalla työllä saattoi nousta uralla eteenpäin perheen varallisuudesta riippumatta. Näin tulisi olla tulevaisuudenkin Suomessa, mutta merkit ovat huolestuttavia.

Harrastusten kustannukset ovat nousseet korkeiksi monenkaan kiinnittämättä asiaan juuri huomiota. Nuoren jääkiekkoilijan vuosikuluihin riitti vielä vuonna 2001 keskimäärin 2389€, nykyään 7431€. Jalkapalloon riitti 1378€, mutta nykyään 5694€. Edullisen harrastuksen maineessa ollut salibandy maksaa sekin jo melkein yhtä paljon.

Kotitalouksien tulot eivät ole kasvaneet, pikemminkin päinvastoin. On tullut työttömyyttä, palkat eivät ole juuri nousseet jne. Keskiarvo-kotitalous tienaa vuodessa 37.000€, mediaani 31.530€. Montako jääkiekkoilijaa tai jalkapalloilijaa niillä kotitalous voi kustantaa? Ja perheessä on yleensä useampikin urheileva lapsi. Pienituloisiksi luettavissa kotitalouksissa (14 260€) asuvien lukumäärä on jo melkein 700.000. ”Rikkaita” eli yli 50.000€ tienaavia kotitalouksia on vain 11%, ja niistäkin alle 100.000€ tuloa saavia 9,6%. 

4H tarjoaa mahdollisuuksia koko maassa ja kansainvälisestikin



Kaikesta huolimatta suomalaiset kotitaloudet tekevät edelleen vapaaehtoistyötä ja maksavat, priorisoivat ja kaivavat rahat lastensa harrastuksiin, jopa velkaantuvat sen takia. Mutta kuinka kauan?

Suomalaisen yhteiskunnan ja menestyvien suuryritysten on annettava kannustimia vapaaehtoistyöhön ja tukemaan harrastustoiminnan yhdenvertaisia edellytyksiä. Eikä se ole keneltäkään pois. Liikunnan ja nuorisotyön määrärahat ovat kuntien ja uusien SOTE-maakuntaorganisaatioidenkin aikakaudella kuitenkin korkeintaan 2% budjeteista.


Kuopiossa 12.3.2017


JAANA VASANKARI
Liikuntatieteiden maisteri, UEF:in WELMA-tohtoriohjelman opiskelija,
Pohjois-Savon Urheiluakatemiayhdistys ry:n puheenjohtaja, vapaaehtoistyötekijä

Kirjoittaja on usein nähty kannustaja tyttökiekossa.
Samalla hoituu kuskin tehtävät.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Yksin Berliinissä - liikuttunut Kuopiossa.

Anna/ Tiina Weckström ja Otto/ Jukka Pitkäen
Ohjaaja Mikko Roiha
Kuva Moe Mustafa


Miten valta rakennetaan?
Miten kunta muodostuu?
Mikä yhdistää valtakuntalaisia?
Mikä erottaa vallan ja kunnan toisistaan?
Entäs  jos valta on rakennettu valheella?
Miten valheellinen valta murretaan?

On ikuisuuteen idätetty että kynä on miekkaa vahvempi. Kynään tarttuivat aikanaan Saksan kolmannessa valtakunnassa myös Anna ja Otto. Miekalla sivallettiin Saksan vallan nimissä heidän poikansa. Haudattu poika sai Annan ja Oton teroittamaan kynänsä ja sivaltamaan miekan iskuin postikortteihin sanaa Saksan aikansa aatetta vastaan.
Kaksi vuotta, kaksi ihmistä.
Ainakin kaksi ihmistä eivät tuona saasteisena aikana suostuneet hiljaiseen hyväksyntään vaan tahtoivat taistella arvojensa mukaisesti isompaa, muttei arvoiltaan vahvempaa vastaan.


Paljonko pahuutta maailmaan mahtuu?
Paljonko pahuus muuttaa muotoaan?
Paljonko ihminen oppii ajaltaan ja omalla ajallaan?

Vaikka Saksan kolmannen valtakunnan saastekoneisto on yrittänyt tehdä aikansa ihmisistä koodattuja robotteja, jotka heiluttavat käsiään robottien lailla ilman omia arvoja. Silti täsmällinen, mutta arvoton koneisto ajallaan tuhotaan.
Arvot ja ihmisyys ovat vahvempi voima kuin vallitseva valheellinen voima.
Onneksi, jossa onni  muuttuu myös  arvoilla tulevaisuudeksi. Meidän nykyisyydeksi.

Teoksen koettuani Tanssiteatteri Minimin Sotkulla jälkeen voin vain istua Citroeeni ja ajaa pois. Lämpöinen koti, ilman pelkoa kohteenani.
Kukaan ei tuomitse sanojani. Kukaan ei valjasta ajatuksiani. Kukaan ei teloita vaikka sivaltaisin kynälläni vahvemmin kuin aikani miekka.
Olen vapaa. Olen onnekas.

Voisin väittää olevani onnekas. Saan asua rauhan maassa. Saan vapaasti ilmaista ajatukseni jopa kirjoittamalla niitä julkisesti. Saan kirjoittaa ilman tuomituksi tulemisen pelkoa.

Ennen kaikki oli toisin. Mutta samalla ajattelen, onko tulevaisuudessa kaikki toisin?

Annan ja Oton kohtaaminen on äärimmäisen vaikuttava. Anna ja Otto ovat vanhempi saksalainen Saksan kolmannen valtakunnan saastuttamia aikalaisia, jotka tahtovat taistella vallitsevaa saastaista ajatusmaailmaa vastaan pienin elein, suurin ajatuksin. Postikortti kerrallaan, ajatus arvoineeen ajallaan.

Kapina se on pienikin kapina. Ilman hyvyyden  kapinaa maailma ei muutu.
Ilman hyvyyden kapinaa ihmiset ei muutu. Sana kerrallaan. Ihminen ja ajatus kerrallaan.

Iso ja lämmin suositus teokselle Yksin Berliinissä, joka sai aikaan liikuttuneen Kuopiossa.

Seuraavat esitykset 23.3. , 24.3. ja 25.3.



Muut ajankohdat ja lisätietoja Tanssiteatteri Minimin sivuilta:

Riitan tarina vapaaehtoistyöstä seurakunnassa


                                                       Kuva






Teen seurakunnassa vapaehtoistyötä.
Ystäväni pyysi minut mukaan noin 25 vuotta sitten.
Olen ollut lähimmäisenä, lähetys- ja yhteisvastuutyössä.
Lähimmäistä minulla ei tällä hetkellä ole, koska olen kahdella vammaisella henkilökohtaisena avustajana.
Lähetystyössä olen ollut erilaisissa keräyksissä esimerkiksi myyjäisissä.
Yhteisvastuukeräyksessä olen ollut lipaskerääjänä ja mukana jokavuotisessa puuroviikolla torilla.
Neulamäessä toimii Ystävän tupa ja siellä on kutomo , jota olen vetänyt noin 20 vuotta.


Itse olen saanut vapaaehtoistyön myötä uusia ystäviä ja sisältöä elämääni. Suosittelen jokaiselle jolla on mielenkiintoa ja auttamisen halua, ottamaan yhteyttä vapaaehtoistoiminnan tiimoilta esimerkiksi omaan seurakuntaan.

Autettavia ja yksinäisiä ihmisiä on paljon niin palvelutaloissa kuin kodeissakin.


Riitta Viinikainen





maanantai 20. maaliskuuta 2017

Hyvvee päevee, sanoi presidentti



Naisen ääni -konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa Minna Canthin päivänä.  Kuva: Kuopion kaupunki.


Ei ole meillä kuninkaallisia, mutta onhan meillä - tuttavallisesti - Sauli ja Jenni. Nykyajan presidenttipari, jossa yhdistyy viisas valtiojohto sekä lämmin inhimillisyys.

"Täällä ei tarvitse olla yksin", presidentti Sauli Niinistö totesi torilavalle noustuaan. Kuopiolaisten määrä torilla lienee yllättänyt kyynisemmätkin. Kun olisi ollut tikapuut tai rohjennut hypätä keikkumaan jonkin Ison - vaikka Pekka Kantasen hartioille, olisi saattanut nähdäkin.

Mutta hyvä kello kauas kuuluu. Niin kuului presidentin puhe. Siinä kuului rauhansanoma. Rauhaan tarvitaan työtä ja tahtoa sekä Euroopan unionia. Siinä kuului jokaisen velvollisuus vastuunottamiseen yksinäisistä ja syrjäytyneistä.

Nykyajan presidenttipari rikkoo kaavamaisuuksia.

Naisen ääni -konsertissa Musiikkikeskuksessa puhuikin rouva Jenni Haukio, Kalevala -korun Naisen ääni -rintasolki puvussaan. "Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus", hän lainasi Minna Canthia, päivänsankaria. Heikompien puolustaminen ja tyttöjen mahdollisuudet piispaksi ja presidentiksi asti olivat puheen punaisena lankana.

Nykyajan presidenttipari liikuttuu - vaikkapa kuunnellessaan Marco Hietalan koskettavaa Savo´s Song -tulkintaa. Ja antoihan Kuopio -osaaminen muutoinkin presidenttiparille - ja meille kaupunkilaisille parastaan. Kutsuja linnan juhliin satelee varmasti.

En päässyt selfie -etäisyydelle. Puheen loppuhuipennuksen sen sijaan kirjasin. "On mukavampi mennä nukkumaan, kun on auttanut. Onnellista elämää teille kaikille."

Niin myös teille, herra presidentti ja rouva Haukio. Kiitoksia käynnistä.

WILHELMIINA HONKANEN

Kirjoittaja on päätoimittaja (el.) sekä Kuopion kaupungin hyvinvointilähettiläs.








Vapaaehtoistyö - sydämen asialla



Muutin Nilsiään 15 vuotta sitten. Toimin alkuun Aholansaaressa talkoolaisena. Aholansaareen leiriä pitämään tullut seurakunnan diakonissa huomasi minut ja pyysi mukaan toimimaan seurakunnan vapaaehtoisena. Siitä se ajatus sitten lähti. Yhtäkkiä olinkin jo monessa mukana, paitsi seurakunnassa myös SPR:n Ystäväpalvelussa ja Nilsiän UA:ssa.
Seurakunnan toiminnassa olen ollut mukana vaikka missä. Olen ollut mukana päivä- ja perhekerhossa, auttanut siivous- ja ruoanlaittotöissä, tehnyt pieniä huoltotöitä ja avustanut leirityössä esimerkiksi eri tavoin vammaisia ihmisiä. Kesäisin olen ollut kirkko-oppaana ja melkein minkä vaan työn keksivät, olen sen pystynyt hoitamaan.

Seurakunnassa toimiminen tuo elämääni vaihtelua.
Olen ollut pitkään työttömänä.  Olen ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen ihminen, en halunnut jäädä kotiin makaamaan vaan tehdä jotain hyödyllistä toisten auttamiseksi.
Vapaaehtoisena toimiminen ja toisten auttaminen on minulle tärkeää ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun tietää tekevänsä jotain hyvää.
Kun työtä saa tehdä sydämestään eikä se ole pakkopullaa, se antaa myös itselle elämään sisältöä.

Suosittelen lämpimästi omien kokemuksieni kautta seurakuntaa vapaaehtoistyön kanavaksi. Jos on olo, että haluaa auttaa tai tehdä jotain hyödyllistä, niin seurakunnasta aina riittää tekevälle töitä.
Ja kysyvä ei tieltä eksy.

Mies 55 vuotta



lauantai 18. maaliskuuta 2017

DREAM Kuopion taidemuseolla

Jääkuningatar alias Anna Hautaniemi-Salo.

Meidän perheessä ei ole liiemmin harrastettu taidenäyttelyitä. Kun hiihtolomaviikolla kysyn lapsilta, että kiinnostaisiko heitä lähteä käymään taidemuseossa, innostus on laimeahko. Molemmat kuitenkin lupaavat lähteä. Päiväksi valikoituu esikoisen 20-vuotis syntymäpäivä. Niin hänelle kuin minullekin päivä on erityinen. Silloin vuosia sitten yksi omista unelmistani toteutui: minusta tuli ensimmäisen kerran äiti. Siitä lähtien ja jo sitä ennenkin meidän perheessä on rakastettu tarinoita. Myös unia on kerrottu, pilvilinnoja rakenneltu ja unelmia jaettu. Unelmien osalta sellainen kummallisuus on huomattu, että yhteisesti jaettuina  ne alkavat helpommin toteuttaa itseään.

Kuopion Taidemuseon Dream astuu unien ja unelmien maailmaan ja herättää meissä monenlaisia ajatuksia. Adjektiivein lasten suusta ja omista ajatuksista poimittuna. Jännittävä. Haaveellinen. Virtaava. Karu. Kaksimielinen. Jäkättävä. Eksoottinen. Creepy. Aavemainen. Jämä. Outo. Narahtava. Kun tyylisuuntana on surrealisimi, voi järjen äänen unohtaa ja antaa mielikuvitukselle vallan. Ei ole rajoja tai rajoitteita, mitä voi tai ei voi yhdistää. Asiaa ajatuksen tasolla hieman taiteen ulkopuolellekin laajentaen: kukapa se niitä rajoitteita yleensäkin ensinnä asettaa, jos ei jokainen itselleen.

Näyttelyn puhuttelevin teos on meille  jokaiselle omansa. Esikoiselle se on akvarelliteos Snowfield. Kuopukselle se on näyttelyn perimmäisestä nurkasta löytyvä kokemuksellinen äänikaappi, jonne mennään painajaiskäytävän läpi, kuten hän matkan varrella olevaa mustavalkovalokuvateosta kuvailee. Ja romuromanttiselle kierrättäjä minulle se on nenäliinateos Dream. Ihan vaan vinkkinä. Tätä kannattaa häpeilemättä kurkistaa myös helman alle. Ehkäpä viidenkympin villityksessä jo minullekin tuollaiset.

Marja Kolu ja Tarja Laaksonen (ääni), Äänikaappi, 1989.

Kaappiin.

Kaapissa.
Kierroksemme päätteeksi näyttelysali täyttyy iloisesta puheensorinasta ja pienistä päiväkotilaisista hoitotäteineen. Oppaanaan heillä on lasten pakkaspäiviltä tuttu hahmo, jääkuningatar, jolta yllättäen mekin saamme huomiota. Hän tulee kysymään, mitä ajatuksia näyttely meissä herättää. Hän myös kertoo tulleensa Kuopion taidemuseoon hyperhiihtoloman ajaksi toimiakseen oppaana lapsille, nuorille ja vähän varttuneemmillekin kävijöille matkalla kuvataiteen äärelle.

Tämän päivän taidemuseo ei ole enää se lukioaikojen melkein aavemaisen hiljainen paikka, jossa baskeripäiset taiteen harrastajat viiksiään sivellen itsekseen omituisesti mutisten hiipivät hiljakseen kiertelemässä esillä olevia teoksia. Kynnys liittyä joukkoon oli silloin suuri. Entä, jos en tunnistakaan jonkun teoksen tyylisuuntaa? Paljastanko oman osaamattomuuteni vai leimaudunko samanlaiseksi omituiseksi höpöttäjäksi minäkin?

Tietty rauhallisuus taidemuseon näyttelytilassa liikkumisessa tuntuu edelleenkin luontevalta ja ääntä tulee puhuessa madallettua liki automaattisesti. Tila on kuitenkin elävä ja tunnelma sillä tavoin kynnyksetön, että siihen on helppo päästä sisään. Taviksenakin. Antaa mielikuvitukselle valta tulkita teoksia ilman, että tarvitsee osata enempää. Hyväksyvällä ja hyväntuulisella mielellä. Taidetta ei voi tulkita väärin ja jokaisen taidekokemus on aito ja oikea. Ymmärsipä taiteen tyylisuunnista kaiken tai ei mitään.

Kokemuksestaan kiittävät suuret surrealistit Helmi ja Kirsi sekä Aleksi, joka on kuvan näkymätön, kolmas, viiksekäs mies. Anna mielikuvituksellesi valta, niin näet hänetkin.



Lisätietoja:


Dream-näyttely on esillä Kuopion taidemuseolla 10.2.-27.5.2017 välisen ajan.

Näyttelyyn on mahdollista tutustua myös asiantuntijaoppaiden mukana.
18.3. klo 13.00 oppaana on kirjailija Jouni Tossavainen ja
8.4. klo 10.00 kapellimestari Atso Almila.