torstai 5. lokakuuta 2017

Watermeets Kuopio - ANTI Contemporary Artfestival 2017



"I've been thinking about water. Its form. Its color. Its sound. Its taste. And how we use it."
 

Water  means  a lot to me. I love sauna and cold water swimming. Lakes mean peace to me. Rivers are music to my mind and in the seas I can feel the power. But the most important is that water makes me feel good. Water really is a lifeblood.

Thanks to my work I also respect water. I know that it is needed a lot of work and many professionals to make the system working. For that that tap water is always safe to drink and waste waters are treated propriety. It's a huge privilege. Thanks to my work I also know that my workmates do their work with a great responsibility. 24/7. Tap water never sleeps.

This week I've got a new perspective to water. Thanks to the artists Minty Donald and Nick Miller. And their performance in ANTI Contemporary Artfestival. They put me thinking that water supply system is actually art. Water is meanings and meetings.

During the process water meets water. Water meets people. And people meet people. Together they build a system that works. Every single piece is needed. It's simply and complicated at the same time. But however it's working.


Water meets water.


No more words.


Thank You

*Minty and Nick*



This experience was something I'll never forget.


Kirsi*
.





Lisätietoja:

perjantai 15. syyskuuta 2017

Villinainen ja...


...Luolamies. Monologissa palataan ihmishenkilön alkujuurille. Pohdiskellaan sitä pientä eroa, joka tekee miehestä miehen ja naisesta naisen. Värittää sukupuolet tunnistettaviksi. Se ei ole pelkästään se yksi pieni (tai anteeks suuri) fyysinen juttu, jota ehkä ensimmäisenä ajattelet, vaan ero kumpuaa enemmänkin käyttäytymisestä ja luontaisista rooleista "nainen+mies" -yhtälössä. Käyttäytyminen luo leiman sukupuolisidonnaisuudelle.

Sen perusteella, miten monologi edetessään asiaa tutkii, tunnistan omastakin käytöksestäni luolamiestä. Toisaalta alan ymmärtää myös sisälläni uinuvaa villinaista. Sitä, miten villinainen yhä vaikuttaa elämääni ja käyttäytymiseeni. Mutta ennen kaikkea minua nykynaisena suorastaan hävettää se, miten monologi kuvaa meidän naisten miehiään stereotyyppisesti kohtelevan. Sanoma kiteytettynä. Nainen ja persreikä. Siis WHAT? Ou nou. Ei naurata. Minne on hävinnyt ymmärrys sukupuolisidonnaisuudesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä? Miksi väkisin yritämme pakottaa miehistä naisia? Ei niinkään toisinpäin. Kohtuuttomia odotuksia. Epäreilua. Perkele. 

Vai onko se tosiaankin niin, että tänä päivänä sukupuolia ei enää edes tarvita? Ovatko sitä mieltä vain naiset vaiko myös miehet? Ovatko kivikautiset roolit jo sekoittuneet ja erot muuttuneet kuitenkin käyttätymisestä enemmän sen pienen (tai anteeks suuren) fyysisen eron suuntaan? Onko enää olemassa vain henkilöitä? Ääh.. sisäinen villinaiseni on sekoittanut sisäisen luolamieheni tai toisin päin ja on monologin herättämien kysymysten jäljiltä totaalisen solmussa. Hämmentynyt. Tätä ei voi pureskelematta niellä. Ugh. Monologi  jatkuu Maria-näyttämön esilipun sulkeutumisen jälkeenkin sisäisenä dialogina villinaiseni ja luolamieheni välillä...


Lisätietoja:





torstai 14. syyskuuta 2017

Polku, matka ja kartta – erikoinen tapahtuma väritti harmaata päivää

Kuopion Steinerkoulun tiloissa porisi ja pulppusi jännittävät ja värikkäät aiheet hyvinvoinnin ympärillä. Elämänvoimaa-tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Paula Karjalaisen ja Kirsi Laitisen voimin yhdeksäs syyskuuta. Olen epäileväinen ihminen, mutta päätin astua sisään avoimin mielin.

Näytteilleasettajia oli monenlaisia tuotteineen ja palveluineen. Paikalla oli ihmisiä jotka tekevät tunnekehohoitoa, hyvinvointikartoituksia, akupunktiota, vyöhyketerapiaa, enkeliterapiahoitoa ja homeopatiaa. Siellä sai halutessaan Deeksha Ykseyden siunauksia, selvännäkökatselmuksia, intialalaista päänhierontaa ja jopa viestejä edellisestä elämästä. Paljoudesta jäi varmasti jotain mainitsematta, sillä kiirehdin Markkasen luennolle. 


Epävarmuudesta pois luottamuksen mielentilaan

Henkisen hyvinvoinnin ohjaaja ja sosiaalipsykologi Leena Markkanen kertoi ihmiskunnalla olevan menossa tietoisuuden evoluutio. Alamme ymmärtää keitä olemme tässä planeetassa ja mitä olemme tekemässä täällä, hän sanoi. Markkanen kertoi niinkin suuresta asiasta kuin elämäntarkoituksesta, hänen mukaansa se on sisäinen valon löytäminen. Ensin pitää löytää rakkaudellisuus itseään kohtaan ja työstää kahlitsevat pelot – ne äänet jotka olkapäälläsi komentavat ja vähättelevät sinua.

Markkanen kannustaa uskaltautumaan olemaan oma itsensä ja ymmärtämään oman arvonsa. Hän esitteli tiiviisti  moniportaista prosessia. Helpolta se ei vaikuttanut, sillä kriisin kautta havahtuminen ja peloista irrottautuminen sekä muun muassa syyllisyydestä ja vihasta irti pääseminen vaativat itsensä kohtaamista ja paljon itsensä kanssa työstämistä. Mutta se on mahdollista, kertoi valoisa Markkanen pohjautuen omiin kokemuksiinsa.
Leena Markkasen tavoitteena on ohjata ihmisiä löytämään oma sisäinen valopolkunsa.

”Itsensä rakastaminen lähtee aivoista”

Arto Ukko Hämäläinen aloittaa yhteisen tuokiomme lyhyellä rummuttamisella kertoen kutsuvansa seuraamme auttajia. Hämäläinen kehoittaa meitä valmistautumaan matkalle ja kiinittämään turvavyöt. Suljin silmäni ja naurahdin mielessäni, että hyvä jos pystyn edes keskitt- ja sittenpä mentiin! Minut valtasi hyvin lämmin olo ja suuret kyyneleet valuivat silmistäni. Tärisin. Näin itseni jossain ihan muualla. Rummuttelun ja laulannan hiljentyessä oloni tasaantui, mutta tärinä jatkui vielä pitkään. Kokemus ei ollut pelottava, mikä se sitten olikaan.

Mikä minä olen väittämään etteikö Hämäläisen vierellä olisi auttavaista henkiopasta jos hän niin väittää. Minulle luennolla kerrotut asiat ovat uusia ja hämmentäviä mutta suurella ystävyydellä ja rakkaudella kerrottuja. Hämäläinen sanoo meidän ihmisten olevan yhteydessä suureen mysteeriin.

Hän kertoo myös järjen, sydämen ja sielun merkityksistä, esittelee alkuperäiskansojen tietoa aurinkokuntamme matkasta ja aikajaksoista. Meillä on vapaa tahto, ei ole jumalaa joka sanoo ”valaistu” vaan jokaisen on tehtävä se itse ja elättävä se todeksi, lempeä Hämäläinen sanoo. Hän mainitsee, että nyt syntyy paljon lapsia joilla on missio. Meidän tulisi antaa näille erityislapsille turvaa ja rakkautta, ei niinkään diagnooseja.

Lopuksi Hämäläinen rummuttaa ja toivottaa pyytämilleen auttajille hyvää matkaa.
Arto Ukko Hämäläisen rummuttelun myötä pääsi matkalle.

Tavoitteeksi tiedostava kuluttaminen

Päivän viimeisenä luennoitsijana oli tunnettu ruoka- ja lääkebisneksen kyseenalaistaja ja omalla persoonallaan puhtaan ruuan ja superfoodin puolestapuhuja, Olli Posti. Hän kertoi uskovansa Hippokrateen aikaiseen ajatukseen ”ruoka on lääkkeesi ja lääke on ruokasi”. Postin mukaan on hyvä oivaltaa logiikka ja systeemi kuinka medikalisoitunut yhteiskunta, suuri lääkebisnes ja mahtava mediamaailma vaikuttavat siihen mitä ruokaa syömme ja mitä lääkkeitä käytämme. Säkevöivän ja energisen Postin mukaan meidän tulisi keskustella terveydestä ja hyvästä ruuasta, ei niinkään yksittäisistä vitamiineista tai hiilihydraateista. Terveyskeskutelua ohjaa ne tahot joilla on valtaa, Posti väittää.

Suomi on mainostuksen luvattu maa. Posti neuvoo kauppojen hyllyillä katsomaan ennemmin tuoteselosteita kuin brändiä. Vähemmän mainostettu tuote saattaa olla ravitsemuksellisesti paljon parempi kuin julkisuuden henkilön naamalla varustettu. Saimme neuvoja etsiä esimerkiksi makeanhimoon terveellisiä vaihtoehtoja joita on nautinnollista syödä ilman huonoa oloa. Posti kannustaa ihmisiä oman terveytensä osaajiksi.

Miksi, oi miksi, hyvän ruuan ostaminen on niin vaikeaa, mietin itsekseni. Posti vertaa elämäämme ruokakaupassa viidakkoon saalistajineen kaikkineen. Viidakkomiehen tulevaisuudenkuva on kuitenkin positiivinen. Hän visioi terveellisten ruokien valikoimien laajenevan ja ehkä tulevaisuudessa kaikki syömämme on terveellistä. Tämä riippuu pitkälti kuluttajien tietoisuudesta.

Karkea kartta riittää löytämään terveellisen ravinnon perusteet, sanoi Olli Posti.

Kuuntelin osan päivän annista ja sain mukaani paljon pohdittavaa. Yhteistä kuulemilleni kolmelle luennoitsijalle oli mielestäni elämän vaikeuksien kohtaamiset ja käsittelyt sekä omanlaisen elämänpolun löytymiset. He kertovat nyt itselleen tärkeistä asioista muillekin. Heidän sanomansa oli rohkaista parantamaan elämänlaatua ja panostamaan hyvinvointiin. Ei liene pahitteeksi kenellekään.

Elämänvoimaa-tapahtuma oli erikoinen ja siksikin niin jännittävän kiehtova. Tunnelma oli keskusteleva ja avoin. Kiitos järjestäjille ja talkooväelle. Toivon tapahtumasta tulevan säännöllinen, sillä kiinnostunutta väkeä piisasi runsaasti.



Tapahtuman nettisivut

maanantai 11. syyskuuta 2017

Testattiin aktiivisuuspantaa


Nelijalkainen hyvinvointilähettiläsi Sylvi pääsi testaamaan kuopiolaisen yrityksen Kaunilan aktiivisuuspantaa. Koiran pantaan kiinnitettävän sensorin avulla voi seurata koiran aktiivisuutta ja liikunnan määrää mutta myös sitä, mitä koira tekee päivisin yksin ollessaan: nukkuuko se kaikessa rauhassa vai puuhasteleeko se kaikenlaista ominpäin (ja -luvin).

Aktiivisuuspanta on siis koiralla kaulassa ympäri vuorokauden, ja sitä voi seurata kännykkään ladattavan sovelluksen kautta. Sovellus on hyvin helppokäyttöinen: tiedot ladataan sensorista sovellukseen, minkä jälkeen koiran aktiivisuutta voi seurata joko reaaliajassa tai päiväkohtaisesti.


Sylvin kohdalla aktiivisuuspanta ei paljastanut mitään suuria yllätyksiä: öisin on rauhallista, aamulenkin aikana tulee aktiivisuuspiikki ja sitten taas lepäillään. Vasta neljän jälkeen alkaa varsinaisesti tapahtua...



Kahden testiviikon aikana Sylvi kävi tokotreeneissä, lukukoirahommissa ja lenkkeili normaalireittejä eli vietti aika tavallista elämää. Vaikka eri päivinä tapahtui eri asioita, ei aktiivisuusmäärissä loppujen lopuksi ollut suurtakaan eroa, vain mökkiviikonloppu nosti aktiivisuuden yli yhdeksään tuntiin päivässä. Ei ihme, että mökkireissujen jälkeen aina väsyttää...

Aktiivisuuspanta siis antaa koiranomistajalle tietoa siitä, miten paljon koira liikkuu aikamääräisesti. Etenkin mökkiviikonlopun aikana olisi ollut kiinnostavaa saada selville myös kilometrilukemia: kuinka paljon koira kävelee, kun saa kuljeskella vapaana pihalla. Ehkä aktiivisuuspannan seuraavat versiot kertovat senkin.

Kiitokset Kaunilalle mielenkiintoisesta testijaksosta. Myös hyvinvointilähettiläs Sylvi kiittää; Sylvin mielestä testijakso osoitti selvästi, miten paljon enemmän aktiviteetteja koiran päivään voisikaan mahtua!


Lisätietoa Kaunilasta: http://kaunila.fi



sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Iloa omasta kylästä -elinvoimainen Etelä-Kuopio

Talkoohenki, katoava kansallistaitoko? Ehkä jossain, mutta ei eteläisessä Kuopiossa. Osoituksena hyvinvoivasta talkoohengestä Etelä-Kuopion kylien yhdistykset olivat loihtineet yhteistyössä Ilveskasinolle 10.9.2017 monipuolisen koko perheen tapahtuman. Sateisesta säästä huolimatta tapahtumassa oli kivasti eri-ikäisiä kävijöitä, niin perheitä, nuorisoa kuin kyläkonkareitakin.

Sisällä sai tutustua paikallisten yhdistysten toimintaan...
...ja ostaa lähialueen yrittäjien tuotteita.
Myynnissä oli mm. käsitöitä, leipää, hilloja ja kauden vihannessatoa.

Myös liikenneturvallisuus oli näyttävästi esillä.
Liikenneturvan pisteellä pääsi kokeilemaan narullakävelyä.
Se vaatii keskittymistä siinä missä liikenteessä liikkuminenkin.
Ihan konkreettisesti sai havaita, että niin narulla kuin liikenteessäkään ei voi räplätä kännykkää.

Käsityökojuilla erityisen vaikutuksen minuun teki hiltulanlahtelaisen TruulyMaden Huolisyöppö. Mikä nerokas keksintö. Hmm...Toimisikohan tämä vielä teinilläkin?


Kahviosssa puolestaan tuoksui tapahtumaperinteisesti kahvi, pulla ja tietenkin makkara. Ja salin puolella oli mahdollisuus kokeilla ja osallistua koko perheen voimin jännittäviin ja värikkäisiin Moniapu ry:n järjestämiin kyläspeleihin.


Elävästä musiikista tapahtumassa vastasi tyttöbändi Starbismus. Ja saatiinpa tapahtumassa nähdä väläyksiä viime kevään lastenteatteri Tammenrannan Tuhkimo-esityksestäkin sekä ihmetellä taikuri Soikan temppukavalkaadia.


 

Ulkoalueella sadetta pelkäämättömät pienet heppatytöt ja -pojat pääsivät talutusratsastuksessa pirteästi pinkkiin puetun Iisa-ponin selkään ja lisäksi oli mahdollista päästä rapsuttelemaan lupsakoita kaverikoiria Nanaa ja Hillaa.

9-vuotiaan shetlanninponi Iisan talutustiimi Veera ja Helmi lämmittelylenkillä.
Kaverikoirat, siperianhusky Nana ja...
... mopsi Hilla.

Nelipyöräisten hevosvoimien ystävillä oli mahdollisuus tutustua mageisiin menopeleihin Suomen Volvokerhon mininäyttelyssä.

Kerhon puuhamies Vesa Lilja esittelemässä mageiden menopelien osastoa.
Taka-alalla Volvoja vuosilta 1951, 1981, 1989 ja 1971.
Mukana oli myös aikas magee keltainen kirppu.
Tarina kertoo, että tämmöisellä punaisella on minuakin joskus kuljetettu.

Kerrassaan esimerkillisen hienosti järjestetty kylätapahtuma, josta voi eteläkuopiolaisena olla ylpeä. Tapahtuman tunnelma oli lämmin ja naapurillisen hyvähenkinen.Tapahtuman tarjonta oli monipuolinen ja varmastikin kaikille kävijöille, niin nuorimmille kuin vanhimmillekin, löytyi paljon mielekästä tekemistä ja näkemistä.

Suuret kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille. Tapahtumalupaus tuli lunastettua:

Iloa omasta kylästä -todellakin!