keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Sshhh...-pilateksen tunnussävel

Hektisen työpäivän aikana hengitys muuttuu helposti pinnalliseksi. Huomio on samanaikaisesti yhdessä, jos toisessakin asiassa. Mieli laukkaa päässä risteilevien ajatusten tahtiin ja jossain vaiheessa huomaa, että sitä vaan unohtaa hengittää. Tai no, hengittäähän sitä, kun on pakko, mutta lähinnä vain pysyäkseen elossa. Ei hengitykseen oikeasti keskittyen ja sitä tiedostaen.

Pilates palauttaa yhteyden omaan keskukseen ja se tapahtuu ennen kaikkea hengityksen kautta. Sshhh...tarkoittaa pilatestunnilla paljon enemmän kuin, että nyt pitää olla hiljaa. Uloshengittäminen ääneensihisten pakottaa sekä keskittymään että ottamaan kehon pehmeiden kerrosten alla uinuvat syvät osat käyttöön. Pilates vaikuttaakin erityisen hyvin kehon syviin lihasryhmiin. Niihin, joita on ilman hengitystä vaikea havainnoida tai jännittää.

Marin tunnit kansalaisopiston pilatestunnilla alkavat aina samalla tavalla. Haetaan hyvä perusasento. Noin periaatteessa kuullostaa melkein itsestäänselvyydeltä, mutta onko sittenkään? Kuinka usein tulee oikeasti kiinnitettyä huomiota siihen, miten oikein seisonkaan? Onko paino jakaantunut tasaisesti molemmille jaloille? Miten kädet asettuvat vartalon vierelle? Entä pää? Keuliiko se, vai nouseeko se vartalon jatkeena kehon kruunuksi ylöspäin? Ja niin. Huoh... Se levoton mieli. Joko se kiirepäivän päätteeksi viimeinkin hetkeksi nukahtaa?


Marilta sataset sujuvat jo nauraen.

Kevään mittaan muutaman vuoden takaisen alkeiskurssin asiat alkavat palata vähitellen mieleen. Ou jeah. Sataset ja selän luonnolliset notkot. Alan päästä taas jyvälle. Muutamilla tunneilla käytetään apuna, vai pitäisikö ennemminkin sanoa lisähaasteena, rullaa. Minun lempparivempele. Love it. Niin monikäyttöinen. Samat liikkeet rullan päältä tehden saavat ihan uuden ulottuvuuden. Vierestä kuuluu "mätkähdys", kun vierustoveri luisuu rullalta matolle. Ääni saa aikaan ketjureaktion ja omakin keskittyminen herpaantuu hetkeksi. Ja mitäpä siitä voi muuta seurata kuin mätkähdys omalla matolla. Tasapainoilu näyttää tosi iisiltä, mutta käytännössä vaatii sekä keskittymistä että kehonhallintaa.




Minua pilateksessa viehättää erityisesti liikkeen työstäminen hengityksen kautta ja sitä kautta huomion keskittäminen kehon keskukseen. Liike kulkee aina navan ja sen takaosien kautta. Myös alati vaeltavan mielen on pilatestunnilla pakko pysähtyä. Elementit kuullostavat vähän samalta kuin joogassa. Kyllä, mutta pilates on jotenkin teknisempi ja suoraviivaisempi laji kuin jooga. Lisäksi suorittavampi, sanoisin. Taustafilosofioilla ei ole roolia, vaan tunnilla keskitytään puhtaasti tekemiseen.

Alkeistasolla pilates ei ole hikiliikuntalaji. Monella onkin tunnilla jalassaan villasukat. Jos siis haet sykettä kohottavaa ja nopeaa liikuntamuotoa, valitse joku muu. Mutta, jos haluat tutustua itseesi, pilates on hyvä valinta. Vaikka hiki ei ehkä tulekan, vaste tuntuu kyllä seuraavana päivänä jossain syvällä. Paikoissa, joissa ei lihaksia edes ajattele olevankaan. Pilates on myös laji, joka ei aukene ensimmäisellä eikä ehkä vielä toisellakaan harjoituskerralla. Minulla on tämän kevään jälkeen takana jo toinen kurssi ja tunnen vieläkin itseni aloittelijaksi. Toisaalta pilates on niin helppoa, että kuka tahansa pääsee siihen mukaan. Toisaalta se on laji, jossa riittää oppimista eliniäksi. Ja joogan tavoin harjoituksia voi tehdä melkein missä vain, kun perusasiat on opittu. Oman kehon paino harjoitusvastuksena kulkee aina mukana.


Yksi juttu vielä. Juuri nyt on oikea aika ilmoittautua kansalaisopiston syksyn pilatestunneille. Jotta ei käy niin kuin minulle nyt keväällä: parhaat ajat menevät muille. Tässä ei jahkailu kannata. Kevään kurssilla suuri haaste itselleni oli nimittäin ennättää töistä ajoissa tunneille, kun piti joutua jo puoli kolmeksi. Siispä kipin kapin kurssihakuun (linkki alla) ja ilmoittautumaan tunneille mukaan!

Kiitokset vielä Marille ja kanssaharjoittelijoille!

***

Lisätietoja:


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Tärkeintä on matka, ei päämäärä? - Mietintää juoksuharrastuksesta 2



Kertoilin 23.4. juoksukoulun aloittamisesta. Nyt se ollessa loppusuoralla, mietin tätä pari kuukautista taivalta. Kävimme juoksuryhmän kanssa treenailemassa Väinölänniemellä, Puijon portailla ja Sawon urheilukeskuksessa. Matti Röppäsen johdolla teimme peruskestävyys- ja vauhtikestävyysharjoituksia. Juokseminen laitettiin kuin pieniin osasiin, joita on hyvä huomioida ja kehittää. 


Juoksulenkin jälkeen voi venytellä ja levähtää.

Yhteisharjoituksissa nieleskelin mitähän niistä mahtaa tulla, mutta treenejä sai tehdä lähtötaso huomioiden. Veren maku suussa suorittaminen ei olisikaan ollut minun juttuni. Ryhmässä oli iloinen henki. Tärkeää oli juosta tai ylipäätään liikkua myös yhteistreenien ulkopuolella. Saimme viikottain juoksutehtäviä, joita sai oman kunnon ja aikatataulun mukaan tehdä.

Jo muutaman juoksulenkin jälkeen kropassa tuntui ja näkyi muutoksia. Jalkani ovat vankistuneet ja vartalo kiinteytynyt jonkin verran. Parin kuukauden jälkeen juoksutahti on kehittynyt sekä nopeus ja kestävyys parantuneet. Tunnen kehossani milloin on paras hidastaa vauhtia kävelyksi ja milloin pystyn nostamaan sykettä.


Kuopiosta löytyy monenmoisia lenkkeilyreittejä.



Saavutettu tavoite

Aloittaessani minulla oli tavoitteena kohentaa kuntoa ja innostua juoksusta, päästä siis alkuun. Se onnistui. Pitkät kävelylenkit ovat vaihtuneet juoksulenkkeihin. Juoksutahti tai matkamäärät eivät ole vielä kummoisia, mutta osaan ottaa huomioon esimerkiksi energian riittävyyden koko lenkin ajaksi. Vielä jokin aikaa sitten kilometrin hölköttely yhteenpötköön oli saavutus, nyt menee huomattavasti pitempi matka. Tästä eteenpäin koetan omin päin parantaa tahtia entisestään. Mutta maratonista taikka puolikaastakaan en haaveksu. Mutta ehkä ensi vuonna, kuka ties. Nälän kun sanotaan kasvavan syödessä.

 
Miettimiäni plussia juoksuharrastuksesta

+ yleiskunto kohenee nopeasti
+ voi harrastaa sekä yksin että kimpassa
+ ei vaadi suuria hankintoja
+ polttaa tehokaasti kaloreita
+ voi harrastaa miltei säässä kuin säässä
+ rentouttaa ja vähentää stressiä
+ voi halutessaan kilpailla vain itseään vastaan
+ lenkkiä vaihtelemalla tutustuu uusiin maisemiin
+ liikunta voimistaa lihaksia ja niveliä
+ liikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimiä


Minusta on mukavampaa liikkua kauniiniita maisemia katsellen kuin esimerkiksi urheilukentällä.

Sopiva ryhmä

Ihminen on laiska otus mutta keho on liikkumista varten. Mietiskelen, että positiivisten urheilukokemusten saaminen aikuisena on tärkeää. Juoksukoulun ryhmiä voisi olla eri tasoisille kuntoilijoille. Oman lähtötason ryhmän löytäminen on hyväksi, sillä motivaation ylläpitäminen, itselle sopivan kunto-ohjelman saaminen ja realististen tavoitteiden saavuttaminen kannustavat yhä parempiin tuloksiin. Peruskoulun liikuntatuntien fiilisten mieleen tuleminen ei ole aina positiivinen takauma.
 
Toisille se oma liikuntaharrastus on vaikkapa kävely, uinti tai sulkapallo. Kunhan se on mukavaa. Kuopiossa on hyvät mahdollisuudet harrastaa eri lajeja.
Juoksukoulu soveltuu aloittelijalle ja tavoitteelliselle kuntoilijalle. Oli hyvä idea Sawolta tällainen kurssi. Matti Röppänen on kokenut juoksija ja hyväntuulinen tsemppaaja. Suosittelen kokeilemaan Sawon monipuolista tarjontaa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kuinka minusta tuli vapaaehtoinen?  



Mietin vapaaehtoistyötä jo jonkin aikaa ennen lopullista kimmoketta asiaan. Se tuli, kun luin lehtijutun vapaaehtoistyöstä vuonna 2014. Päädyin sitten nettisivuille, missä vapaaehtoistyötehtävistä ilmoitettiin ja ilmaisin hakemuksessani mielenkiintoni tiedotustehtävää kohtaan. Kyseessä oli ev.lut.seurakunnan vapaaehtoistyö, missä etsittiin uutispalstan juttujen kirjoittajaa sekä kyseisen palstan ylläpitäjää. Vapaaehtoistyön koordinaattori Annu Paulus otti minuun yhteyttä ja näin minusta tuli vapaaehtoistyo.fi Kuopio-palvelun vapaaehtoinen tiedottaja. Tehtävä oli innostava ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Elämäntilanteeni ei mahdollistanut osallistumista vapaaehtoistyöhön, joka olisi sitonut minut säännöllisesti johonkin, mutta tämä tehtävä on joustanut tilanteen mukaan.   

Tämän vapaaehtoistyön avulla on mahdollista innostaa mukaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja saada palvelua ihmisten tietoisuuteen. Olen saanut vapaaehtoistyöni aikana myös puhelun henkilöltä, joka halusi lehtihaastatteluni luettuaan (Kirkko ja koti-lehdessä vapaaehtoistyöstä) lähteä mukaan toimintaan. Miten iloinen olinkaan, todistettavasti ainakin yksi sanojeni myötä innostunut!    

Uutispalstan päivittämisen lisäksi perustin muun muassa Vapaaehtoistyo.fi Kuopion Facebook-sivut ja aloitin niiden ylläpidon. Alussa tykkääjät koostuivat lähinnä kavereistani, mutta vuosien saatossa tykkääjiä on tullut paljon lisää. Oli jännittävää huomata, että ihmiset alkoivat paremmin löytää palvelun pariin. Tiedotin palvelusta lisäksi ”puskaradiossa” ja otin asian puheeksi myös silloisen työpaikkani kokouksessa ja se kyllä kannatti. Tämä tieto kantautui myös Kuopion kaupungin hyvinvointikoordinaattorille ja myöhemmin hän lähtikin viemään asiaa eteenpäin, minkä seurauksena Kuopion kaupunki ja Ev.lut. Seurakunta yhdistivät voimansa ja alkoivat tekemään yhteistyötä vapaaehtoistyo.fi:n osalta. Hienoa, että kaupungissamme panostetaan vapaaehtoistyön kehittämiseen.  

Kävin itse tänä keväänä Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämässä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-perehdytyksessä. Löysin ilmoituksen vapaaehtoistyo.fi Kuopio:n sivuilta. Lähdin mukaan, koska haluan torjua yksinäisyyttä, auttaa suomenkielen opiskelussa sekä löytää uusia ystäviä. Äitinä tiedän, että lapsiperhearjen keskellä aikuinen juttuseura on todella tervetullutta ja tämän toiminnan kautta myös lapset voivat löytää uusia leikkikavereita.  


Itse olen vapaaehtoistyön kautta oppinut uusia asioita, tutustunut uusiin ihmisiin, kokenut voivani vaikuttaa asioihin, kokenut osallisuutta sekä saanut työkokemusta ja vahvistusta myös omalle alavalinnalleni. Haluan tehdä työtä, jonka kautta voin auttaa ja vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Opiskelen nykyään sosionomi-diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa.  


Kuopiossa on monenlaisia mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistyöhön.
Lämpimästi suosittelen kokeilemaan, ikinä ei tiedä minkälainen seikkailu odottaa.  





Iloisin kevätterveisin,  


JenniNiskanen
Vapaaehtoinen tiedottaja
vapaaehtoistyo.fi
Kuopio 

tiistai 30. toukokuuta 2017

Telttaillen terveeksi



Reilu viikko aiemmin satoi viimeisin lumi. Nyt toukokuun puolivälissä maa oli jo sulanut ja ilma lämmennyt niin, että teltan saattoi pystyttää takapihalle. Pikkuneiti 2+vee tulisi nukkumaan seuraavan yön, ensimmäisensä, teltassa. Myöhemmin kesällä teltta sijoitettaisiin lähemmäs luontoa ja syvemmäs metsään, mutta kotipihasta oli hyvä aloittaa harjoittelu.

Päälle kerrasto ja lämmin pusero, kaulaan kauluri, päähän kunnon pipo ja jalkaan villasukat - siinä pikkuneidin varustelut. Hampipesun ja iltapisun ja -pusun jälkeen iloinen neiti 2+vee asteli lipokkaillaan telttaan. Maa hohki vielä koleutta sen verran, että alumiinipatja ja kunnon nukkumapatjat olivat tarpeen. Alkukesän valoisuus pisti neidin pyörimään, nousemaan välillä makuupussista ja taas painamaan pään tyynylle. Tätä ei onneksi jatkunut toivottoman kauan, kun uni vei mukanaan.

Teltta on pieni investointi terveydestä. Sen äiti sai aamulla herättyään jälleen todeta. Viimeiset pari viikkoa flunssan kylkiäisenä tulleet astmaoireet helpottuivat yöllä. Ei yskänyskäisyä koko yönä, kun edellisinä oli pitänyt imaista astmapiipusta reilut hönkäykset rintakehää ravistelevaan köhimiseen.


Teltta ja ulkoilma auttoivat siinä, että työpaikan sisäilmasta sairastunut äiti saatiin yhteiskunnan kukkaroa ja terveydenhuoltoa rasittamasta takaisin terveiden kirjoihin. Kun takana oli yhdeksän vuotta homeisessa rakennuksessa ja viisitoista vuotta sisäilmaongelmaisissa taloissa, oli rasitteena reilut neljäkymmentä oiretta ja astma, uskaltauduin lähes tyhjän päälle virkavapaalle.

Asuin kaksi kesää ja syksyä teltassa ja olin kaiken mahdollisen ajan ulkona. Ja hups, kaikki oireet hävisivät, jopa sellaiset, joiden yhteyttä sisäilmaan en ollut tajunnut aiemmin. Muun muassa migreenit, päänsäryt, flunssaputket, jatkuva lämpöily, vatsavaivat, niveloireet, ihottumat, kuolemanväsymys, masennus, aivosumu, heikentynyt muisti, keskittymisvaikeudet, äänenmenetykset - ne kaikki kaikkosivat. Sen jälkeen ei ole löytynyt yhtään kystaakaan, kun niitä tuli sisäilmaongelmaisimmassa tilassa työskennellessäni tämän tästä. Kun homemömmöt lähtivät kehosta, mahtui pian tilalle jotakin suurta ja ihanaa: vauva.

Nyt tämä vauva on jo neiti 2+vee, joka opettelee telttailua ja luonnontuntemusta, tunnistaa jo sorsan, harakan, talitintin ja punatulkun äänen. Aamulla herättyään hän odotti aikansa, että äitee saatiin hereille. Kun ei jaksanut odottaa, niin ilmassa raikui: "Äiti, herää, on jo aamu!" Ja kun kysyin, vieläkö telttaillaan joskus uudestaankin, hän vastasi harvinaisen painokkaasti: "Joo!"





Telttaretkelle ei tarvitse lähteä takapihaa kauemmas. Itselläni upeimpia telttailukokemuksia ovat ne, kun teltta on ollut kotipihalla (riittävän kaukana maaseudulla): lehtokurppa on iltalennollaan päästänyt sammakon kurnutusäänensä, aamuyöstä olen havahtunut teerien puputukseen, ja kuovit ja taivaanvuohet ovat heräilleet ja ilmoittaneet olemassaolostaan. Avot - mitä ääniä!

Metsän puolella unohtumattomia ovat ne kerrat, kun yöllä majava läiskytti viereisen veden pintaa osoittaen minun olevan hänen valtakunnassaan ja aamulla orava kiersi useamman lenkin teltan ympäri raapien telttakankaan pintaa. Tai kun jokin lähellä liikkunut isoaskelinen on jäänyt nimeämättä: hirvi, ihminen vai jokin muu. Tai kun olen syksyn pimeinä iltoina otsalampun valossa neulonut tai huovuttanut teltassa (kyllä, sekin onnistuu), ja jokin pieni vipeltäjä on kiinnostunut ja suunnannut kohti valoa.

Suomen Latu innostaa suomalaisia nukkumaan teltassa, laavussa tai taivasalla luonnonpäivänä, lauantaina 17.6.2017, Nuku yö ulkona -tempauksella : http://tapahtumat.suomenlatu.fi/fi/nuku-yo-ulkona.html

maanantai 29. toukokuuta 2017

Liisa – Tyttö Viipurista




Liisa oli 15-vuotias lähtiessään härkävaunujen kyydissä evakkoon alkavaa sotaa. Ennen tätä Liisan elämä Viipurissa oli turvattua. Perhe oli hiljan rakentanut ison hirsinen omakotitalon, isä työskenteli veturinkuljettajana ja äiti toimi ompelijan ammatissa.
Sota alkoi Antin päivänä, Liisa muistaa sen hyvin, sillä perhe oli juuri silloin valmistelemassa Antti-isän juhlia siivoten ja leipoen. Kattauksesta puuttui vain kerma ja Liisan tehtäväksi jäi hakea sitä kaupalta. Kauppamatkan aikana pommitukset alkoivat. Liisan ensimmäinen ajatus oli huoli pikkusiskosta, sillä sisko oli vielä koulussa siihen aikaan päivästä. Liisa lähti juoksemaan koulua kohti ja matkalla häntä neuvottiin kulkemaan ojanpohjia myöten piilossa pommikoneilta. Ojanpohjia pitkin Liisa haki siskon kotiin ja vielä samana Antin päivän iltana perhe nousi härkävaunujen kyytiin.
Sodan aikana kotirintamalla tehtiin monenlaista työtä. Liisa paikkasi sotilaiden vaatteita, hoiti kenkävarastoa, auttoi sotilaita, toimitti posteja ja kävi kaupassa. Yksi Liisan tehtävistä oli käydä kuuntelemassa joka ilta uutiset radiosta, tämän jälkeen kylän väki kokoontui yhteen kuulemaan uutiset. Sodan aikana kotirintamalle jaettiin komentoja erilaisiin työtehtäviin. Liisa muistelee, että hänelle tulleita komentoja olivat: työskennellä viikon verran maatalossa sekä tehdä motillinen halkoja.
Liisa kertoo, että sota-ajan kokemukset ja karjalaistausta ovat opettaneet hänelle periksi antamattomuutta ja sitkeyttä. Hyväntahtoisena, avuliaana ja puheliaana ihmisenä Liisa on jäänyt monien mieleen ja yhteyttä pidetään edelleen ihmisten ja perheiden kanssa, jotka hän tapasi kotirintamalla työskennellessään. Vapaaehtoistyö on kulkenut Liisan elämässä mukana läpi vuosikymmenten ja ottanut matkan varrella eri muotoja. Nykyisin Liisa toimii omaishoitajana ja osallistuu Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n vapaaehtoistyöntekijöiden järjestämään toimintaan.

www.kuopionomaishoitajat.fi

Vesivoimistelu ihanaa, kuntosali mukavaa!





Tutustuin vesivoimisteluun kauan sitten Kuntoutumiskeskuksen uima-altaalla, jossa kävin ystäväni
mukana silloin tällöin.
Olin vielä 80-luvulla työelämässä, kun kävin ajoittain Kuopion uimahallissa vesivoimistelussa.
Sattui vaan niin, etten tahtonut joutua ajoissa altaaseen, vaan sain paikkani altaan syvemmästä
päästä, eivätkä jalat yltäneet pohjaan. Nyt tuo hymyilyttää, kun monta kymmentä vuotta vanhempana voimistelen ilman apuvälineitä ja pohjakosketusta.
Työssä ollessani kävin mieheni kanssa aikaisin aamulla ennen työhön menoa vesijuoksemassa Kuopion uimahallissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun vesijuoksu tuli muotiin ja juoksuvyöt ilmestyivät uimahallille.
Vuonna 2000 muutimme taloon jossa missä on uima-allas. Ostin oman vyön ja juoksen edelleen kylmässä altaassa.
Lämpötila talvella altaassa on n. 15-16 astetta. Ranteita ja nilkkoja palelee, mutta muutama minuutti on tavoitteeni ja sitten menen löylyyn lämmittelemään. Kesällä aika pitenee kun vesi lämpenee.
Nykyisin uin jo ilman vyötä, kun taito on kehittynyt.

Vuoden 2000 alkupuolella Puijonlaaksoseura, jonka sihteeri silloin olin, aloitti ” Yhessä immeisik` -projektin.
Ray-rahoitti sitä kymmenen vuotta, saimme huomionosoituksena kaupungilta kunniakirjan ja kutsun kaupungintalolle sekä päivä – että iltatilaisuuteen
Projektin loputtua kaupunki koulutti halukkaat ihmiset vesivoimistelun avointen ryhmien vertaisohjaajiksi.
Saimme myöhemmin myös Puijonlaakson palvelutalon kuntosaliin laitteet ja koulutuksen kuntosalin vertaisohjaajiksi.
Olen ollut perustamassa monta vesivoimisteluryhmää, nyt tällä hetkellä vedän yhtä ryhmää yhteistyössä varaohjaajan kanssa, Kuntosalilla on minun nimissäni ryhmä, sitä vetää myös varaohjaajani. Näin ollen kummallekaan ei ohjaaminen käy liian raskaaksi ja sitovaksi.




On hienoa havaita molemmissa ryhmissä iloinen ja innostunut ilmapiiri. Kukaan ei halua luopua paikastaan, ryhmät ovat täynnä. Kannattaa kuitenkin kysyä jos haluaa mukaan!
Tunnen olevani ryhmäläisille tärkeä henkilö. Näin saan itselleni virkistystä ja sosiaalista kanssakäymistä, mikä on vähentynyt ihmeesti iän myötä. Itselleni saan myös voimia, tukea ja oppia käymällä kaupungin liikunnanohjaajan pitämässä vesivoimisteluryhmässä.


Olen nauttinut täysin rinnoin mukana olosta, en millään malta olla poissa. Varsinkin vesi on elementti, jossa viihdyn neljä kertaa viikossa. Vesi on ystäväni, se kannattelee minua jo niin, etten tarvitse tehdä mitään. Vesi sopii eninomaisesti myös kuntoutumiseksi sydämen verisuonten pallolajennuksen jälkeen. Se tehtiin minulle viime syksynä. Kunto nousee ja mieli virkistyy. En voi kuvitella eläväni ilman vesivoimistelua, kuntosalia ja kävelylenkkejä raittiissa ilmassa . Täytän huhtikuussa 82- vuotta. Olen iloinen, että voin hyvin ja jaksan vielä. Kesällä kun on tauko, käyn harvakseltaan kuntosalilla ja vesivoimistelen omassa altaassa ja Sammakkolammessa. Toivottavasti jaksan myös pelata golfia ensi kesänä. Se on ollut kesäharrastukseni jo 25 vuotta.




Annaliisa Jaatinen 
Puijonlaakson asukas jo 50 vuotta

Lisätietoja netistä https://www.kuopio.fi/fi/ikaihmiset
ja ikääntyneiden vastuualueen liikunnanohjaajalta
Carita Randelin-Kauppinen
Opistotie 4
70200 Kuopio
p. 044 718 2509

Osallistujan silmin




Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii kaikkien erilaisissa omaishoitotilanteissa olevien perheiden kanssa. Yhdistys antaa omaishoitoperheille ohjausta ja neuvontaa, valvoo omaishoitajien etuja, järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa virkistystä. Yhdistyksen toiminta perustuu vahvaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään verkostoyhteistyöhön. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämän OmaisOiva -avustuksen myötä toiminta on vakiintunut ja monipuolistuu edelleen.
Vapaaehtoisten tekemä työ voi antaa osallistujalle tilaisuuden vertaistukeen ja sosiaalisten verkostojen rakentamiseen. Omaishoitajana toimiva Liisa on osallistunut yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja ryhmiin monen vuoden ajan, hän löysi toimintaan mukaan osallistumalla vapaaehtoisten järjestämään omaishoitajien Ovet-valmennukseen. Liisa käy nykyisin yhdistyksen vapaaehtoisohjaajan Aino Happosen pitämässä Mitä Sinulle Kuuluu -omaishoitajien vertaistukiryhmässä. Liisa on kokenut ryhmän turvalliseksi paikaksi vaihtaa arjen kuulumisia ja kertoo saaneensa ryhmästä voimavaroja ja kavereita. ”Yhteisten keskusteluiden kautta ryhmäläiset ovat tulleet tutuiksi ja kokemusten jakamisen kautta voi saada neuvoja myös omaan arkeen.”


Liisa, Omaishoitaja