keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kohta ne alkavat - viinifestivaalit!

¡Hola! Kaupungin matkailukesän kärkitapahtumiin lukeutuva Kuopio Wine Festival rakentuu parhaillaan kohinalla. Ensimmäisenä festivaali-iltana perjantaina 26.6. kaiken pitää olla valmiina.

Paikalle tapahtumaan odotetaan yli 30 000, jopa 35 000, kävijää. Näin suuren yleisön juhlan onnistuminen vaatii valtavasti monen monituisen ihmisen työpanosta. Kaikkinensa paikan päällä Kuopion Matkustajasatamassa ahertaa koko ajan noin 150 työntekijää. 120 on Osuuskauppa PeeÄssän henkilökuntaa. Vilkkaimpien iltojen osalta ruokapaikkoja on myyty loppuun, samoin VIP-tupia. Osalle yleisöstä juhla on luonnollisestikin jo perinne, sillä nyt vietetäänkin viinijuhlaa jo 19. kerran. Yleisössä on aina myös ensikertalaisia, kuten allekirjoittanut.



Ravintolapäällikkö Viivi Sinkkonen häärää ravintola Wanhasta Satamasta käsin tottuneesti ja puuhakkaana, mutta yllättävän rennon näköisenä. Hänellä on tiistaina 23.6. Instagramista tutut punaiset kumikenkänsä jaloissaan. Päivän teema ei olekaan vielä viini, vaan vesi: Sitä tulee taivaalta enemmän kuin kuuluisasta Esterin ahterista. Festivaalialue litisee, vettä on satanut kuutisenkymmentä milliä yhden vuorokauden aikana, eikä sade taukoa ennen iltaa. Kiinnostavaa onkin se, joutuvatko Viivi ja festivaaliyleisö kulkemaan kumpparit jaloissaan, sadeviitta yllään koko 8-päiväisen tapahtuman ajan vai soisiko ilmojen herra viimein kesäisen heleää keliä.


Viivi pitää monia lankoja käsissään ja on vastuussa ruoasta, viinistä ja henkilökunnasta, joka touhuaa kiireen keskellä yhtä lailla hymyilevänä. Yksi puhuu puhelimeen, toinen kuuntelee eteisessä katon alla sateelta suojassa Viivin ohjeistusta, kolmas palvelee ravintola Wanhan Sataman asiakkaita, neljäs loikkii pitkin, ripein askelin eteisen kautta jonnekin. Tässä vaiheessa tekemisen puutetta ei näytä olevan! 


Viinijuhlien projektipäällikkönä toimii Jorma Iivanainen. Olennaisena osana juhlajärjestelyissä hyörivät myös Puijo Wolley ja Kuopion Riento. Puijo Wolleyn porukkaa on jo tiistaina työtehtävissä, mutta Viivin mukaan kööri astuu tehotoimiin perjantaina, sen tehtävänä on mm. paikkojen siivoaminen ja pullojen kerääminen. Kuopion Riento on miehistöineen ollut rakentamassa festivaalialuetta jo pitkään.

Tiistaina vettä sataa enemmän kuin kylliksi, mikä hieman hiljentää festivaalialuetta. Siellä silti ajelee kuorma-autoja ja trukkeja. Aidat on loksauteltu paikoilleen palkkeihin, kontit ja mökit istutettu sijoilleen, esiintymislava seisoo vielä hiljaisena siinä missä sen pitääkin ja keittiö on tekeillä. VIP-tuvat ovat jo pystyssä, sisällä häärii ihmisiä saattamassa paikkoja valmiiksi vieraita varten. Myyntipalvelussa ahertaa kaksi henkilöä ja on muistettava mainita vielä laskutuksesta vastaava Tuula. K-S Turvamiehet Oy hoitaa järjestyksenvalvonnan. Jos joku taho jäi mainitsematta, pyydän vilpittömästi anteeksi!


Juhlat kiinnostavat myös mediassa: tiistaina Kuopio Wine Festivalin Facebook-sivuilla ylittyy 6 000 tykkääjän raja. Instagram-seuraajia on myös paljon, ja instaa päivitetäänkin aktiivisesti.


Festivaaleilla pääosissa ovat yhtä lailla viini, ruoka kuin esiintyjätkin. Toivottavasti myös aurinko ja iloinen mieli. Tänä vuonna nimi Festival del Vino de Kuopio viittaa siihen, että teemana ovat espanjankieliset maat: Espanja, Argentiina, Chile sekä Uruguay.

Viinijuhlat on uudistunut monelta osin. Samppanjateltta on saanut uuden ilmeen. Samppanjan ja kuohuviinien maistelu alkaa joka ilta heti viiden jälkeen ja kestää puolisen tuntia.

VIP-tuvat on uusittu: ne ovat saaneet ikkunat, ovet ja sähköt. Nyt eivät enää sade ja vilu vaivaa siellä istujia, turkin voikin jättää kotiin.

Ruokakadun lukemattomat pienet ruokapisteet tarjoavat herkkuja vatsan täydeltä. Teeman mukaisesti tarjolla on mm. tapaksia, tortillaa ja paellaa. Ohjelma tulee lähelle yleisöä. Päälavan taukojen aikana voi nauttia paitsi Ruokakadulla Wappaitten Tyylien freestyle-räpistä ja Femmen katutanssiesityksistä, myös Viinibaarissa Bassus Bandin funk-, soul- ja latinomusiikista ja Ravintolateltassa Impromptu Trion jazz- ja latinomusiikista.


Päälavan esiintyjinä on reilun viikon aikana peräti 17 kovan luokan nimeä. Kunakin päivänä lavalla musisoi kaksi artistia tai bändiä ja päätöspäivänä kolme. Esimerkiksi Popeda ja Yö alkavat olla juhlien vakio-osanen, niille on aina tilauksensa ja yleisönsä. Uusina kasvoina viinijuhlilla esiintyvät Janna, Sanni ja Arttu Wiskari.


¡Sí, por favor! Kyllä kiitos, viinijuhlia on lupa odottaa!

Päivän kenkävalinta


PS. Perjantain blogissa lisää festivaalialueella työskentelevistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti