torstai 21. tammikuuta 2016

Tuli Talvi Tahkolle !

Oli perjantai iltapäivä ja elohopea näyttää -20°C pakkasta ja auton keula on kohti Tahkoa. Mielessä pyörähtää, että kuinkahan huomenna ? Onko yhtä kylmä, vai vielä kylmempi. Onneksi mukana on arktinen varustus toppahousuineen, untuvatakkeineen ja neopren kaulurineen. Siis intoa täynnä talvisen Tahkon taikaa katsomaan.
Tahkon keskusvaraamo vasemmalla "Tahko.com" kyltin kohdalla.
Meille oli varattu keskusvaraamon kautta "Junior Suite" 24-neliön kokoinen "kämppä" (kuvassa etualalla olevasta huoneistohotellista). Järjestelyt olivat erittäin helpot, eli varaamossa oli luukku (jonka sai auki varauksessa olevalla koodilla). Kirjekuori sisälsi kaiken tarvittavan informaation ja tietysti avaimen "kämppään". Auto parkkiin ja tutustumaan "kämpän" tiloihin (onneksi kaikkiin asuntoihin kuuluu lämmitystolpalla varustettu parkkipaikka, sillä pakkanen oli kivunnut -26°C asteeseen).
Kannettuaan "kimpsut" ja "kampsut" kämppään aloimme tutustumaan asunnon viihtyvyyteen ja tarjoamaan tekniikkaan. Kaikki tarvittava näytti löytyvän hyvin integroituna ja viihtyisän oloisena. Asunto sisälsi saunan, suihkun, wc:n, keittiön, ruokailutilan ja sängyt kahdelle. Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava (mm. jääkaappi/pakastin, kahvin- ja vedenkeitin, liesi/uuni jne...). Kohteeseen voit tutustua tarkemmin linkistä https://www.tahko.com/index.php?action=kauppa&act=majoittajat&majoittajaIDx=3&kieli=1
Varaukset tapahtuvat keskusvaraamon kautta, kuten monen muunkin Tahkon majoituskohteen varaaminen.

Kylmä kolotti luita ja ytimiä, joten sauna lämpiämään ja iltapalaa laittamaan (kannattaa katsoa saunan kiukaan termostaatin asento..meillä kävi niin, että termostaatti oli minimillä => saunassa oli juuri ja juuri +40°C lämmintä). Iltapalan jälkeen hieman tv:tä katsoimme ja sitten nukkumaan pehmeään sänkyyn.

Aamu ei tuonut lämmintä "säärintamaa" Tahkolle, joten rinteeseen oli lähdettävä hyytävässä -26°C pakkaseen. Ensin ennen rinteeseen menoa saunassa lämmittely ja sopiva vaatekerta päälle. Kaikki olisi mennytkin hyvin kunnes huomasin lasketteluhousujen olevan kotona eteisen kaapissa. Mitäs sitten ? Laukusta kaikki housuiksi luoikiteltavat päälle (4 kerrosta), jolloin olo oli hieman kuin jääkiekkomaalivahdilla (mutta minkäs teet...dementiasta kärsii koko ruumis...hmm...tai ainakin alaosa siitä). Sukkiakin oli kolme kerrosta monoissa.
Hissiliput voi hankkia kuvan keskellä olevasta "majasta"
Tahkon rinteille saapuessasi voit jättää autosi maksuttomaan parkkiin. Parkkipaikkoja on talvella myös jäällä. Parkkipaikan vieressä on hissilippujen kauppa, mistä on helppo autolta rinteeseen mennessä hissilippu lunastaa (myös älykortit jos sellaista ei vielä ole). Aukioloajat ja lippujen hinnat löytyvät kätevästi täältä  https://www.tahko.com/fi/laskettelu/rinneliput+ja+aukioloajat/

Vaikka pakkanen puri ja viima jäähdytti aivolohkoa, niin maisemathan olivat henkeä salpaavat ja rinteet täydellisessä kunnossa. Ihmisiä oli vähän (pakkastilanteesta johtuen), mutta rinteitä oli hyvin auki. Hieman lumetuksesta tuleva lumisumu haittasi paikoittain näkyvyyttä (tästä vaarasta varoitettiin hissilippu luukulla), mutta se ei häirinnyt laskettelua.

Tahkon rinteiden päältä näkyy kauas ja maisemat ovat kerrassaan upeat.
Hieman alle kolme tuntia (yhden 20min tauon siivittelemänä) olikin aika siirtyä "Telakalle". Telakka sanana voi tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa, mutta minulle se tarkoitti lounasta. Monot saunan lauteille sulamaan ja kohti Telakkaa... Nälkä "tuo ihana tekosyy", joka oli nyt muutakin kuin teko syy.
Telakka sijaitsee Huoneistohotellin alakerrassa Kunkun vieressä

Telakalla lounas on katettuna klo12-16. Tarjolla on salaattipöytä, päivän keitto ja pääruoka (tuolloin päivän keitto oli perinteinen lihakeitto ja pääruokana oli erilaisia pizza "slaisseja"). Ruoka oli erittäin maittavaa, monipuolista ja nälkä oli "tipo tiessään". Tunnelma ravintolassa on lämminhenkinen, siisti ja tyylikäs. Pöydät on sijoiteltu niin, että voit syödä omassa rauhassa tai isommassa ryhmässä. Juoma valikoimasta löytyy jokaiselle sopivaa. http://www.roll.fi/telakka/

Lounaan jälkeen oli aika toiselle "setille" rinteessä. Pakkanen ei ollut hellittänyt, mutta reilun lounaan jälkeen energiavarastot ovat taas iskussa, joten kohti lumitykkejä mennään. Minulla oli oma valokuvaaja mukana, joka ikuisti laskijan (siis minut) kameran muistiin valokuvan muodossa.
Moneen vaatekertaan piiloutunut "tuntematon" laskija

Talven ensi "puraisu" rinteisiin Tahkolla on otettu. Kuten arvata saattaa, niin jalathan siinä kipeiksi sai (siis maitohappoa lihaksissa) ja aamulla ylösnousu tuotti nautinnollista tuskaa. Pakkasen paukkuessa seuraavana aamuna auto lämmitykseen ja aamupalaa nauttimaan. Kimpsut ja kampsut kasaan ja autoa starttailemaan (jos ei lämmitystolppaa olisi ollut, niin auto ei ole inahtanutkaan), mutta onneksi pakoputkesta tupsahti savupilvi taivaalle.

Avaimen palautus oli mutkatonta (Infossa oli palautusluukku, johon oli avain helppo pudottaa). Miellyttävän kokemuksen jälkeen tänne on tultava uudestaan...kun pakkanen on hellittänyt. Tahkon rinteet ovat Suomen parhaimmistoa ja vetävät vertoja mm. Rukan rinteille. Voidaankin muotoilla niin, että Tahko on Keski-Suomen lappi. Myös "after ski" on Tahkolla voimissaan. Varsinkin lauantaisin iltapäivästä Pehkubaarissa Tahkon huipulla on meno ainutlaatuista, ihmisillä hyvä tahto ja juhlamieli.
Pehkubaari Tahkon huipulla

Iltapäivällä musiikki soi ja DJ pitää asiakkaat hyvässä fiiliksessä. Osa tanssii lattialla ja osa pöydillä. Meteli on kova ja tunnelma katossa. Turvallisuus näkökohta on otettu huomioon, kuten viereisestä kuvasta hyvin käy ilmi "pöydillä tanssiminen omalla vastuulla". Tämän lisäksi Tahkolla on myös monta muuta "aktiviteetti" paikkaa niin ilta- kuin päiväriennoille. Tahko on kokemisen arvoinen paikka...pala lappia Pohjois-Savon sydämessä. -Anssi Kareinen-

http://www.kuopiotahko.fi/tahko/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti