Lupa innostua: Kelepoopa sivakoeja kaapunnin latuloella!

Vihdoinkin sivakoimaan! Piti koittaa maaliskuu, ennen kuin allekirjoittanut oli selättänyt tammikuun pitkän pakkasjakson, omat ja jälkipolven influenssan, ensimmäisen, toisen ja kolmannen flunssan, korvatulehdukset ja jälkitaudit, - ja lopulta pääsi hiihtoladuille. Pitkään sitä ehtikin ihmetellä Kuopion latuverkoston laajuutta ja kadehtia metsäkaistaleiden keskeltä vilahtavia tai jäällä eteneviä suksijoita, ennen kuin monot olivat pitävästi omissa jaloissa, sukset monoissa, kepit kourissa ja hiihtopipo muutaman vuoden levon jälkeen tositoimissa hikisuodattimena.

Reitin valinta oli helpompaa kuin heinänteko: netistä näki päivän latutilanteen. Sitten menopelit mukaan ja monot menoksi.

Oli aloitettava hissukseen, että keuhkot kestivät äkkirääkin. Alkuun keuhkot yskivätkin, ennen kuin vanha kone alkoi puksuttaa tasaista vauhtiaan, joka ei tällä kunnolla päässyt huimaamaan. Erityisen hyvälle mielelle teki se, että suksipelillä edenneet vastaantulijat ehtivät vaihtaa pään nyökkäykset ja hymyt. Tämähän alkoi muistuttaa Oslon Holmenkollenin takametsien reittejä, joilla liikkujien on tapana tervehtiä iloisesti kaikki vastaantulijat!

Kuopiolaiset saavat syystä olla ylpeitä hyvin hoidetuista ja käsittämättömän runsaasta latuverkostostaan. Moni pääsee suihkimaan heti kotioveltaan ilman moottorivoimien käynnistämistä. Ei vaan löydy marinan aihetta! Hyvässä kunnossa olevat ladut luikertelevat mukavan vaihtelevasti ja tasaisesti. Kaupunkiluontoa saa ihailla, kun reitit kulkevat järveä pitkin, lammen reunaa, puron vartta, metsikön poikki. Rauhallista. Vain hiljaista liikenteen ääntä, jota ei juuri huomannut.

Vaikka paikallislehtien mielipideosastoilla on parina talvena ollut keskustelua latujen käyttöoikeuksista, omasta puolestani sallisin ladun reunoille ja kovalle latupohjalle kävelijät, koiranulkoiluttajat ja pulkanvetäjät sekä niin hiki päässä menevät suihkijat kuin hiihtoa opettelevat nassikatkin. Nyt vastaan tuli näitä kaikkia mainittuja menijöitä. Hitaammat väistivät ja nopeammat varoivat. Sopu sijaa antaa.

Mahtavaa on se, että lykkijä pääsee halutessaan niin "vuoristoisiin" metsiin kuin voi pysytellä tasaisella maalla tai jäänkannella. Itse kannatan tasamaata, sillä suksien voitelu ei kuulu lempihommiin. Jos lipsuu, niin sitten mennään käsivoimin, mutta teippeihin, voidepurkkiin, liistereihin tai muihin tökötteihin en tartu. Samasta syystä jätän Puijon ladut suosiolla lihaskuntoisimmille menijöille.

Kotona olisi maistunut lämmin kaakao, vaan ei ehtinyt. Päivä alkoi kuitenkin sen verran punaposkisena, reippaana ja mieli innostuneena lylyjen lykkimisestä, että allekirjoittaneen monot pistänevät menoksi jo heti huomenna, mikäli kesä ei tule yön aikana.