maanantai 18. heinäkuuta 2016

Hyvästä vielä parempaa: Tapsan Tähti

Tarina on siellä, missä on tunnetta. Siinä ensimmäinen askel. Mitä onnellisempi loppu, mitä pidempi kaari vaikeuksista voittoon, sitä suurempi on draaman tuoma tyydytys.
Tarinan arkkityyppi on esimerkiksi Tuhkimo, joka elää äitipuolen sorron alla. Tai israelilainen soturi Daavid, josta tuli valtakunnan kuningas. Tai Tuntemattoman sotilaan alikersantti Rokka, joka uskoi enemmän omaan totuuteensa kuin järjestelmän idioottimaisuuteen.
Tapio Rautavaaran elämä oli suuri tarina. Riisitautisesta pojanklopista, Tampereen Tammelan koulun huonoimmasta hiihtäjästä hän ponnisti keihäänheiton maailmanmestariksi, kuuluisaksi laulajaksi ja näyttelijäksi. Hän teki lujasti työtä unelmansa eteen.

Liisa Rautavaara (Kaija Kärkinen) sekä Tapio Rautavaara (Sami Kojonen).

Kuopion uuden kesäteatterin "Tapsan Tähti" nostaa odotukset korkealle. Mitkä mahdollisuudet Tapsan tarinassa ovatkaan.
Tapsan Tähti on hyvää ja ammattitaidolla tehtyä kesäteatteria, jossa ainekset ovat kohdillaan: on tarina, on kesäillan musiikkia, on rakkautta ja hyvää oloa, on tanssia, on reissumies ja kissa.
Miksi sitten kitisen?
Käsikirjoituksessa on päädytty vaativaan ratkaisuun, kerrostumiin sekä siihen, että se hypähtelee ajassa edestakaisin. Siitäkö johtuu, että lopputulos on paikoittain sekava. Katsoja kysyy esimerkiksi sitä, mitä Findandia -talon rakennusmiehet tekevät alun kohtauksessa. Tai sitä, miksi olympiavoittoon palataan uudestaan ja uudestaan.
Mutta ennen kaikkea sitä, miksi karismaattisen laulaja-näyttelijä Sami Kojosen osuus on kutistettu niin pieneksi. Hän ei nyt päässyt oikeuksiinsa lahjakkaana tulkitsijana. Muistellaanpa viime kesän lumoavaa Olavi Virtaa.

Reppu ja reissumies, Päivänsäde ja menninkäinen, Sininen uni ja koko kansan rakastama Tapsa.


Katsomo on täynnä. Hurraa, hyvä olympiayleisö!
Tänä iltana kultamitali ja korkein koroke:  Nukku-Matti, Sininen uni ja  Lasse Forsgren.
Pasila. Porilaisten marssi.

Lisätietoja:
http://samikojo.mbnet.fi/tahtiteatteri/kukt/musiikkinaytelma.htm

Tuulan ja Annikan viime kesän kokemuksia: Solistina Olavi Virta
http://lupainnostua.blogspot.fi/2015/06/olavi-virran-syntymasta-on-tana-vuonna.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti