- Mä en oo ikinä menny issikalla! Enkä mä. Enkä mä. Mutt mä oon. Näistä tunnelmista alkoi meidän perheen kesäloman tähtihetki Riding Club Tahko Areenan ihanilla issikoilla: Tofalla, Esjalla, Dagfarilla ja Nattfaradisilla. Issikkavaellus!
Aiemman ratsastuskokemuksen puolesta kokeneinen meistä on Helmi,10 vee., joka on ratsastanut yli puolet elämästään. Kokemattomin puolestaan minä, vaikka saman ajan olenkin kentän laidalla aitaan nojannut. Siis teoriassa saanut ratsastusopetusta ihan yhtä paljon kuin Helmi, mutta muutaman kerran aiemmin selässä käyneenä tiedän, että ratsastuskin on laji, jota oppii vain tekemällä, ei vierestä katsomalla. Aleksilla on parin vuoden ratsastuskokemus ja miehelläni melko lailla sama ratsastuskokemus kuin minullakin, mutta paljon suurempi rohkeus sekä hevosten hoitokokemus.
Helmille issikkavaellus on ollut pitkäaikainen haave. Hän on odottanut jo vuosia, koska on tarpeeksi vanha vaellukselle, jollaiselle isoveli on jo kerran aiemmin päässyt. Emme olleet ennen tätä kesää huomanneet, että Tahko Areenalla issikkavaellukselle voi osallistua jo 7-vuotiaana.-Jopa nuorempanakin, jos vanhempi ratsastaa mukana, kertoo Tahko Areenan yrittäjä Tarja Arminen ja jatkaa, että vaelluksen pituus sekä vaativuus sovitetaan aina ryhmän mukaan. Tarjan tallilla on kaikkiaan yksitoista issikkaa ja vaelluksia on tehty nyt parisen vuotta.
Meidän vaelluksemme alkaa auringosta, mutta jo ensimmäisen puolen kilometrin aikana taivas repeää. Tuntuu, että se hellepäivän ainoa sadepilvi on Tahkon yllä. Sinnekään ei sadetutka sadetta näyttänyt, mutta silti paikallinen kuuro ja salamat yllättivät. Turvallisuussyistä joudumme pysähtymään hetkeksi tallille suojaan, ennen kuin matka kohti Tahkovuoren valloitusta jatkuu. Tihkuna jatkuneen sateen ja jo alkumatkasta läpimäriksi kastuneiden vaatteiden vuoksi vaelluksen aikana tuli otettua vain vähän kuvia. Toisaalta se oli paljon kuvia yleensä ottavalle ehkä hyväkin. Sai keskittyä ihan täysillä nauttimaan sateen raikastaman metsän tuoksusta, huippua kohti aukeavista Syvärin huikeista maisemista sekä issikoiden pehmeästä liikkeestä ja varmoista askelista Tahkovuoren kivisillä ja paikoin kuoppaisilla poluilla. Ja hui, yksi kyykin matkalla nähtiin. Paistattelemassa päivänsä sadepilvien raosta näyttäytyvässä auringossa. Tasaisemmilla osuuksilla päästiin maistamaan myös issikoiden omaa askellajia, tölttiä, jota Helmi luonnehti ravinsekaiseksi vipellykseksi. Pehkubaarille noustessa nostettiin töltistä jo laukka. Siis minäkin. En olisi ikinä uskonut!
Myös vuorelta laskeutuminen sujui hienosti, kun vain muisti noudattaa Tarjalta ja oppaaltamme Miksulta etukäteen saatuja ohjeita: luota ja anna hevosen etsiä askelilleen se turvallisin reitti. Liika kontrollointi pitää unohtaa.
Islanninhevonen kuuluu maailman vanhimpiin hevosrotuihin. Johtuneeko siitä vai mistä, mutta jotain alkukantaista ja samalla taianomaista, jopa eteeristä, näissä eläimissä on. Sen aistii heti ensi kosketuksesta, kun ne itsevarmasti, mutta lempeästi, tervehtivät tulijaansa. Olemukseltaan ne ovat yhtä aikaa sekä pieniä että suuria edustaen siroa sulavuutta ja sopusuhtaisuutta sekä näkyväistä laajempaa ymmärrystä ja suurta sisäistä voimaa. Kuin satujen saaren Islannin omia pörröpäisiä keijuja.
Oman kokemuksen perusteella uskallan suositella issikkavaellusta niin aloittelijoille kuin perheillekin. Nämä lempeäsilmäiset ja ihmeelliset eläimet liikkuivat vaikeissakin paikoissa, liukkailla kivillä ja irtosepelillä rauhallisen määrätietoisesti ja varmoin askelin. Tämä varmuus ja sen synnyttämä luottamus siirtyy myös ratsastajaan, kun pitää aistit avoinna. Selässä ei aloittelijanakaan tarvinnut hetkeäkään pelätä, vaan olotila tuntui melkein neljä tuntia kestäneellä vaelluksellamme tosi luonnolliselta ja hyvältä. Läpimärät vaatteet verottivat kokemusta vain sen verran, että kuvissa oli hampaiden kalistessa vaikeampi hymyillä. :) Kastuminen kuitenkin opetti erätaidoista jatkoa ajatellen sen, että vaihtovaatteet on syytä varata aina mukaan. Vaikka ennusteen mukaan ei pitäisikään sataa. Ei pitänyt nytkään, mutta satoipa kuitenkin. Ja paljon.
Vielä pitää lopuksi mainita Tahko Areenan tallin hyvin hoidetuista tiloista, jotka tekivät vaikutuksen sekä koollaan että siisteydellään. Kaikesta näki, että eläinten hyvinvointiin oli panostettu ja myös issikoille oli rakennettu omat rotutyypilliset tilat, joissa laumassa eläminen on talvellakin mahdollista. Kesää issikat saavat vaellusten välissä viettää hulppealla kesälaitumella, jossa syötävää riittää ja tilaa kirmaamiseen sekä piehtarointiin on runsaasti. Tahko Areenalla on issikoiden lisäksi myös muita hevosia ja poneja sekä mahdollista osallistua ratsastustunneille ja leireille. Helmi jo ilmoittikin vaelluksen päätteeksi haluavansa tänne leirille viimeistään ensi kesänä. Jos vaikka pääsisi uittamaankin issikoita.
Suuret kiitokset Tarja ja Miksu! Ja kiitos vielä meidän mukanamme olleet Tarjan ihanat issikat Tofa, Esja, Dagfari ja Nattfaradis! Tahkovuori on nyt valloitettu. Hevosvoimilla. Tästä kokemuksesta jää meidän kaikkien sydämeen kavion mentävä jälki. Meidän perheen oma huvipuisto on löytynyt. Kuopiosta. Se on yhtä kuin issikkavaellus Tahkolla. Miksulle jo kerrottiinkin, että tullaan varmasti uudestaan. Koko perhe on ihan töltissä ja ihastuksissaan vieläkin!
****
Lisätietoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti