sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Puijonnokka - retkellä Puijon nenänpäässä



Rakas ystäväni joka on jo vuosia asunut Helsingissä kehui kesällä kuinka huippu paikka Puijonnokka on käydä lasten kanssa. Minä kuuntelin hämilläni. Olen asunut Kuopiossa vuodesta 2005 lähtien, mutta kyseinen paikka on kokonaan käymätön kuten moni luontokohde täällä Kuopiossa. Olen ummikko omassa kotikaupungissa (kuinka noloa). Lapsemme ovat paljasjalkaisia kuopiolaisia, joten minun tehtävä on opettaa heille kuinka mahtavassa kaupungissa he saavat asua. Ehkä opin siinä itsekin samalla jotain ja nolouskerroin vähenee.

Tästä startataan: Aaro J. Jalkasen muistomerkki Puijonsarvessa on hyvä maamerkki. (62°56'20.6"N 27°38'35.4"E)

Retkelle Puijonnokkaan on helppo startata Puijonsarvesta Aaro J. Jalkasen muistomerkin kohdalta joka sijaitsee Puijonsarven tien varrella. Muistomerkkiä vastapäätä tien toisella puolella on levike minne saa helposti laitettua auton parkkiin. Tullessamme paikalle olimme ensimmäisiä, mutta lähtiessämme oli jo kuusi muutakin autoa parkissa. Kävelyreiteistä laavulle voi valita joko leveän ja tasaisen hiekkatien jota pitkin lastenrattailla pääsee perille erittäin helposti tai suoraan eteenpäin mäntymetsän läpi metsäpolkua pitkin. Omille lapsille metsäpolku oli se ykkösvaihtoehto. Puijonsarven suunnasta kävelymatkaa on n. 800 metrin verran, joten matka taittuun nopeasti. Laavulle pääsee myös Puijon tornilta jolloin matkaa tulee noin 3,5 kilometriä suuntaansa.

Läpi mäntymetsän..


..ja kuusikon
Perillä!
Laavulta löytyy puuliiteri, joten omia puita ei tarvitse kuljettaa mukana. Olin varannut mukaan tulentekovälineet, mutta nuotion sytytys oli jo käynnissä kun tultiin paikalle. Puut olivat kuivia, joten sytyttäminen kävi nopeasti. Kuulin samalla, että Neulamäessä Vuorilammen laavulla polttopuut ovat kosteampia, joten pari kuivaa kalikkaa kannattaa ottaa mukaan nopeuttamaan sytyttämistä. Kiitos vinkistä!

Puijonnokan laavun ohi kulki tasaiseen tahtiin ihmisiä ja osa pysähtyi makkaranpaistoon ja nauttimaan maisemista. Nuotiopaikka on reilun kokoinen, joten makkaraa paistamaan mahtuu useampi ryhmä kerralla. Lapset viihtyivät hyvin tutustuessaan ympäröivään metsään ja yrittäessään viritellä leikkejä muiden lasten kanssa. Laavulta löytyy myös kuivakäymälä, mistä iso plussa varsinkin kun lasten kanssa liikkuu.


Paluu autolle meni vauhdikkaasti alamäkeä kävellessä. Minusta ja lapsista tämä oli huippu paikka! Tänne tullaan uudestaan ja ehkä ensi kerralla Puijo tornin suunnasta pidempää reittiä pitkin.


Mitkä ovat sinusta käymisen ja näkemisen arvoisia paikkoja Kuopiossa? Minne lasten kanssa seuraavaksi?

Kuopion liikunta- ja ulkoilukartat
Puijon alueen opaskartta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti