sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Herra Talvi maalasi maiseman valkoiseksi.

Olen innostunut ja nyt raikaa,
meillä on neljä vuodenaikaa
ja tässä teille, ihan pikkuisen talventaikaa.

Ovat pudonneet lehdet puista ja ne ovat maalattu valkeuteen,
niin - kuka sen teki, kuka sen teki?
No, Herra Talvi siveltimineen.



Herra Talvi, hän kaiken taiteilee
hän maalaa, piirtää ja muovailee.


Katso vaikka kuvaa alla
mitä hän saa aikaan muovailemalla.


On kannolla silmät, nenä ja suu
miten taitava Herra Talvi on hip ja huu.




Kun pikku pakkanen puraisee, 
niin puiden oksat vaihtuu huurteeseen


Aurinko paistaa myös talvella ja sitä on ilo katsella. 
Kaukaa siintää tuttuja juttuja; Puijon torni ja hyppyrimäki.


Mitä sanoisin tuosta, kun tahtoisin juosta juuri 
noiden puiden alle ja ripottaa kuuraa päälaelle.


Puiden latvat auringonvalossa,


ja puro se solisee vielä kivien kolossa.



Kuusella pienellä lumipuku, sitä ihailee koko Metsän suku.



Ihan vähän - lumihippuja lisää on taiteillut talvi tähän.


Talvella maasta törröttää vartta, oksaa ja törröttäjää.


Nyt lumipeitettä jokaisen oksan päällä, eipä sitä ole suojasäällä.


Siinä vielä se kantoukko, toispuolella suussa on luminen lukko.

Jääpuikot rinteestä riippuvat,


ja lumiviirit oksissa kiikkuvat,


on mageeta mitä talvi tekee


kun on valpas niinpä sen kaiken näkee.


O-ho, Herra Talven pyykkikin on kuivumassa,
 ja telineen päillä muhkea lumimassa.


Minkä onkalon hän on taikonut tuohon oksien alle, 
jos kurkkaan sinne löytyisikö sieltä nalle?


Kun katson ylös näen kaartuvat puut, 
sinisen taivaan, lumen ja ne ynnä muut


Siinäpä kuin kaksi räpylää


ja sano sinä, mitäs se tämä muistuttaa?


Maisema tämä ikkunataulunani on, en parempaa saisi se on ihan verraton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti