sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Riemurinne - Mäenlaskua Etelä-Kuopiossa


Eteläiseen Kuopioon kannattaa piipahtaa muutenkin kuin vain Ikean vuoksi. Yhdeksän kilometrin päässä Ikeasta ja parikymmentä kilometriä keskustasta etelän suuntaan löytyy yksi Kuopion lähiliikuntapaikoista, jossa voi nauttia koko perheellä monenlaista talviliikuntaa. Kesällä Riemurinteellä voi harrastaa mm. frisbeegolfia, sauvakävelyä ja maastopyöräilyä. Vehmasmäen Riemurinne on maksuttomassa käytössä kaikille kuopiolaisille! 

Panoraamakuva Riemurinteeltä











Vehmasmäen koulun parkkipaikalle on helppo jättää auto ja suksiuraa seuraten löytää mäenlaskupaikalle. Koululta lähtee 2,2 km kuntolatu, joten mukaan kannattaa ottaa mukaan perheestä myös heidät joita suksilatu viehättää enemmän kuin mäen laskeminen. Vehmasmäen koululta löytyy myös luistelukenttä.

Mäkeen voi mennä omalla tyylillä liukureista aina lumilautaan saakka. Riemurinne ja kuntolatu on valaistu, joten hämärän saapuminen ei ole este eikä hidaste. Rinteitä löytyy parilla erilaisella profiililla. Lasten lemppari on aaltoileva mäki mikä pistää pulkan lasten mielestä hyppimään ihanasti. Minulle rinne ei tuo yhtä isoja onnistumisen tunteita kuten videosta voi huomata..  





Riemurinteeltä löytyy myös tasaisen pitkä pulkkamäki jossa saa kunnon (aikuisystävälliset) vauhdit kuten voi todeta alla olevasta videosta. Tässä minäkin suoriuduin paremmin. Pahoittelut huonosta äänen kuulumisesta, sillä GoProlle ei ollut käytössä kuin vesitiiviin suojakuoren jalusta. 




Pienemmille lapsille, joilla päässä on enemmän vauhtia kuin älyä, niin kypärä on ihan kohdillaan Riemurinteellä laskettaessa. Tällä hetkellä rinteen lumi on vielä pehmeää, mutta talven edetessä rinne tamppautuu ja muuttuu kovemmaksi. Kovassa vauhdissa kaatuessa kypärä on hyvä turva. 

Riemurinteellä on laavu eväshetkeä ja makkaranpaistoa varten. Jos haluaa tehdä tulen niin kannattaa ottaa omat syttypuut ja kirves mukaan. Paikan päältä löytyy pöllejä halottavaksi nuotiopuiksi, mutta ovat hieman kosteita, joten pari kuivaa kalikkaa jeesaa kummasti tilannetta ja vähentää tuskanhikeä tulta rikitellessä.

Tankkaus hetki laavulla ja sen jälkeen vauhdilla takaisin mäkeen. 
Voisiko täällä piipahtaa joulun välipäivinä perheen kanssa?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti