keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Sata vapaaehtoistarinaa rakkaudella Kuopiosta







"Ei minulla mitään ole antaa. En voi hyvinvointia jakaa enkä luoda kun olen itse niin väsynyt  lapsiperheen äiti keskellä yövalvomisten." vastasin kun minua pyydettiin hakemaan mukaan tekstinäytteellä Kuopion Lupa innostua- hyvinvointilähettiläisiin kaksi vuotta sitten.
"Kyllä Sinulla on. Tiedän sen." sanoi silloinen ryhmämme vetäjä Kuopion kaupungin tiedottaja Kaisu.
Hain ja pääsin mukaan - onnekseni. Lähes kahden vuoden kokemuksella voin sydämelläni sanoa kirjoittavani jokaisen tekstini sydämeni sykkeeellä ja omin sanoin. En kahdessa vuodessa ole vain lisännyt omaa hyvinvointiani kuluttamalla kaupunkimme kulttuuria ja jouksupolkuja vaan olen saanut palautteiden mukaan myös muita kuopiolaisia liikkeelle ja heräämään omaan ja heimomme hyvinvoinnin tärkeyteen. 
Ei yksin kukaan liikettä aikaan saa vaan yhdessä me toisiamme liikutamme ja yhdessä hyvää aikaan saamme. Me, Kuopion Lupa innostua- Hyvinvointilähettiläät olemme 17 kuopiolaista vapaaehtoista Kuopion ja kuopiolaisten tarinankirjoittajaa. Tahdomme niin teoin, kuvin kuin sanoin tehdä hyvää ja saada hyvää sanaa liikkeelle omasta alueestamme ja omasta heimostamme.
Mutta, me emme ole ainoita Kuopion vapaaehtoisia vaan meitä on tuhansia muitakin, joilla on oma tarina kokemukseen perustuen vapaaehtoistyöstä kerrottavana.
Suomi 100 juhlavuoden aikana tulemme jakamaan omien tarinoidemme lisäksi sata vapaaehtoistarinaa Kuopiosta. Jaamme yhdessä oman alueemme yhdistysten, järjestöjen ja seurojen kanssa yhteisiä kokemuksiamme vapaaehtoistyöstä.

Rakkaudella Kuopiosta,
Kirsi
Kuopion Lupa innostua- Hyvinvointilähettiläiden vapaaehtoinen ryhmänvetäjä


https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti