tiistai 31. tammikuuta 2017

Vasara ja nauloja - ja himpun verran kaisloja

Vasara ja nauloja ja sylillinen kaisloja. Juuri muuta ei tarvita, kun tehdään kaislatöitä. Kuulostaa helpolta ja sitä sen loppujen lopuksi onkin. Kaisla on materiaalina taipuisa, helppo, käsille huomattavasti lempeämpi kuin vaikkapa tuohi. Jos tulee virheitä tai kaislanauha katkeaa, ei hätää, sen voi aina korjata, jälkiä jättämättä.

Luontokäsitöistä innostuneena ja maamme eri kansalaisopistojen tarjontaa kolunneena tiedän, että harvassa kansalaisopistossa järjestetään kaislatyökursseja. Kuopiossa järjestetään. Takavuosina ajoin muutaman sadan kilometrin verran päästäkseni Kuopioon tuohityökurssille, joita niin ikään oli ja yhä on harvassa. Vieläkin ikävöin Pertti Junnisen kursseja.

Luonnonmateriaalitöissä itseäni kiehtoo se, että ne ovat perinnekäsitöitä, materiaali on kotimaista ja yleensä noudettu lähinurkilta (aina luvan kanssa). Punominen itsessään on joutuisaa, mutta auta armias ajan kanssa, jos joudut itse poimimaan ja esikäsittelemään materiaalin. Etenkin tuohen, mutta myös kaislan, käsitteleminen punontavaiheeseen asti on verkkaista eikä todellakaan hätäisen hommaa. Jos joku saa vastaavilla perinnekäsitöillä leipänsä tai edes siivun siitä, se on jo jotakin. Arvostan. Samanlaisia punonnan ammattilaisia ei löydy kovin montaa kuin tuohitaitaja Pertti Junninen ja punonnan ammattilainen Anelma Savolainen. Anelma veti tammikuussa Kuopion kansalaisopistolla kaisla- ja pajutyökurssia, jonne kannatti tulla kauempaakin.  Alla Anelman tuotantoa:




Punontakurssilla sai valita pajun tai kaislan. Pajusta minulla oli sen verran tuntumaa etukäteen, että tiesin, ettei ole minun materiaalini. Keskityin siis kaislaan. Ensimmäiseen työhön meni tovi, vaikka palttinan punonta itsessään olikin jo tuohitöistä tuttua. Muotti auttoi siinä, että työstä tuli halutun muotoinen. Märkää pyyhettä tarvittiin kaislan kostuttamiseen, jotta se olisi kosteana sitkeää ja kestäisi työstämistä.

Kesti aikaa ymmärtää kaislan luonnetta. Kun työtavat iskostuivat selkäytimeen, alkoi tahti koveta ja jälki parantua. Toinen ja kolmas päivä sujuivat meditatiivisessa, lähes ajatuksettomassa tilassa, jossa keskittyi vain siihen, mitä kädet tekivät. Vaikka ympärillä oli puheensorinaa ja iloista mieltä, oma ajatus oli kuplassa, pois arjesta. Mieli oli innostunut ja korkea. Intensiivinen viikonloppu oli juuri sopiva ajallisesti siihen, että ehti sisäistää muutamia punontatapoja ja saattaa töitään valmiiksi asti. Viikonlopun aikana tein kolme kippoa. Palttinaa ja ristipunontaa. Muiden kätösissä valmistui niin kaislahattuja kuin erilaisia kippoja, rasioita, vaaseja, tabletteja ja koriste-esineitä.



Välillä kävimme ihailemassa naapurihuoneen kanaverkkotöitä, käsittämättömiä luomuksia. Ne houkuttelivat sen verran, että ensi kurssilla saatan istuakin väkertämässä kanaverkkometsoa takapihalle. 
                                                                            

                                                                  www.anelma.fi

kansalaisopisto.kuopio.fi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti