keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Lemmikit messuilla – karvaturreja ja innovaatioita

Kuopion raviradalla sunnuntai 29. tammikuuta oli täynnä monenmoista vipinää ja hännän heilutusta. Vastaan käynkenteli koirien jalostuspäivien näyttelyyn osallistuneita karvakuonoja. Minä suuntasin sisälle tutustumaan Lemmikkimessujen antiin. Paikan päällä olikin erilaisia näytteilleasettajia.

Mukana päivässä oli lemmikkien omistajia, kanien kasvattajia, Kennelliiton kaverikoira, Pieni eläinkauppa, pieneläinklinikka Tuhatjalka, muun muassa. Keskustelin muutaman messuille osallistuneen kanssa.


Kaneja ja öttiäisiä


Kaavilainen Niskasen Heidi oli tullut paikalle kahdeksan viikon ikäisten töpöhäntien kanssa. Hän kasvattaa monirotuisia kaneja ja leijonaharjaskaneja. Kasvatustyössä Niskanen huomioi väritystä ja luonnetta - kanien tulee olla hyväluonteisia lemmikkejä. Mukana olleet pitkäkorvat ovat tottuneet kotona perheen hälinään, joten ne eivät olleet moksiskaan messuvilinästä.




Faunatar Kuopio Päiväranta oli mukana useamman eläinystävän kanssa. Terraarioissa oli ainakin kääpiöparta-agama, leopardigekko, rukoilijasirkkoja ja ruusukuoriaisia. Minä luulin ihastelevani jotain kotiloa, mutta sainkin kuulla öttiäisen olevan karibian erakkoravun. Kotilo ei olekaan sen oma vaan mukana kuljetettava suojakuori. Kaikkea sitä näkeekin.
Erilaiset hyönteiset ovat allergikolle mitä sopivimpia lemmikkejä, mutta paijattavia ne eivät ole. Sitä vastoin suloinen maatiaiskissa makoili katsellen messuväkeä ja komea amerikanbulldoggi, nimeltänsä Perro, istuskeli rauhaisasti Juho Ollilan seurassa. Ollila on vastikään Kuopioon perustetun lemmikkiliikkeen kauppias. Hän esitteli Perron olevan koostaan ja ulkonäöstään huolimatta säyseä kaveri.



Kodittomia kissoja ja polskivia koiria


Lemmikkimessut ovat ihanteellinen koko perheen tapahtuma. Raviselostuksen seassa porisee puheensorina ja helähtelee lasten hihkunta. Suloiset marsut ja hiiret keräävät huomiota.

Menen katsomaan mikä Piskis ry:n luona lapsia ihastuttaa. Suuressa häkissä touhusi kolme 11 viikon ikäistä kissanpoikaa - Myrtti, Muratti ja Kamomilla. Piskis on kodittomien eläinten hoitoyhdistys. Moni kissa odottelee vapaaehtoisten hoteissa loppuelämän kotiaan madotettuna, rokotettuna ja sirutettuna.

Koirakylpylä AaltoTassun väki esitteli lähellä ravirataa sijaitsevaa yritystään. Tiina Oksman-Miettinen kertoi, että uinti sopii kaikille koirille ikään, kokoon, rotuun tai käyttötarkoitukseen katsomatta. Kylpylän asiakkaina ovat esimerkiksi kisa- ja metsästyskoirien lisäksi kuntoutujat. Kuntoutustarve voi syntyä vaikkapa jonkin operaation, kasvuhäiriön, nivel- tai selkävaivan vuoksi. Tehokas mutta hellävarainen uinti on myös erinomainen lihaskunnon ylläpitävä liikuntamuoto. Pöydällä oli esillä kaksi koiran uintiliiviä, kaikista pienin ja kaikista suurin koko. Sain tietää, että liivien avulla vahvistetaan koiran lihaksia oikealla tavalla ja oikea uintiasento jää harjoittelun myötä lihasmuistiin. 



Lemmikkilähtöisiä tuotteita


Lempi originalin pöydässä oli esillä kippoja ja kuppeja. Tiedustelin mitä yritys myy, koiran ruoka-astioitako. Arvaukseni meni hieman pieleen. Aleksei Niemi sanoi puoli vuotta sitten Kuopioon perustetun yrityksen suunnitelevan ja valmistavan käsityönä puumateriaaleista lemmikki- ja ympäristöystävällisiä tuotteita, kuppien telineitä. On eri kokoisia perusmalleja sekä koivusta taivutettu design kuppiteline. Todella tyylikkäitä. Telineissä on huomioitu käytännöllisen ja kauniin muotoilun lisäksi myrkyttömyys, vedenkestävyys, käyttökelpoisuus, kestävyys ja kierrätettävyys.

Lattialla oli näytillä puusta valmistettu puinen torni. Niemi kertoi idean syntyneen omasta tarpeesta, tai siis pienen koiran toiveesta. Hauvan teki mieli katsella ikkunasta ulkomaailmaan. Puuseppänä Niemi valmisti tornin, jonka pikkuruisia portaita pitkin pikku kaveri pääsee tasanteelle ikkunan korkeudelle seuraamaan mielenkiintoisia tapahtumia. Tämä keksintö innoitti yrityksen perustamiseen. Niemi korosti asiakaslähtöistä suunnittelua. Yritys valmistaa esimerkiksi erityisesti koiran kasvattajille suunniteltuja ruokakuppitelineitä.

Muistelin heränneeni viimeksi edellisyönä kissojen ruokakuppien kolisteluun. Esitellyissä kuppitelineissä metalliastiat pysyvät tukevasti paikoillaan eivätkä kolise tai liu´u. Pienin kuppiteline soveltuu hyvin kissoille. Pistän tämän mielihyvin korvani taakse.


Kuopion ravirata vaikutti luontevalta paikalta lemmikkiaiheiselle messutapahtumalle. Tarjolla oli monipuolisesti informaatiota erilaisista lemmikeistä, niiden hoidosta ja hyvinvoinnista. Tuskin olisin missään muualla tunnissa tavannut näin montaa eläintä ja eläinystävää kuin messuilla.

Suosittelen seuraamaan raviradan tiedotuksia, sillä siellä järjestetään hevosurheilun lisäksi monelaista tapahtumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti