torstai 9. helmikuuta 2017

Rautakanki meets jooga

Olen monesti tuumaillut tutustuvani joogaan tai meditaatioon. Nytpä tartuin niskasta kiinni ja varasin osallistumiseni Kuopion kansalaisopiston Yin jooga ja meditaatio -kurssille kevätkaudeksi.

Olen aloittelija kuin olla ja voi. Mielikuvissani joogakurssilla vääntäydytään vaikeisiin asentoihin, joihin rautakankinen selkäni ei kykene. Siellä mumistaan jotain aivan kummallisia mantroja, joihin yhtä vetreä käsityskykyni ei riitä.

Ensimmäisellä kurssikerralla talsin hengästyneenä Puistokartanolle lumituiskussa. Ärsyttää, olen myöhässä. Kiire, kiire. Kiukuti, kiukuti. Olen itselleni vihainen. Toiset ovat jo rentoutumassa joogamatoillaan kun hiivin saliin. Mätkähdän väsähtäneenä matolle ja painan pään tyynylle. Jo tämä tuntuu hyvältä, pysähtyminen.

Ensi kerta kuluu minulla keskittymällä joogaohjaaja Kari Timosen levolliseen ääneen ja harjoitteiden ohjeistuksiin sekä omien liikkeiden suorittamiseen ja hengittämiseen. Liikkeet eivät ole vaikeita, mutta rautakanki jumittaa ja kyljissä riipii. Asennoissa apuina käytetään tyynyjä kehon tukemiseen. Pääasia ei ole suorittaminen vaan keskittyminen oman kehon tuntemuksiin. Tämä on vastakohtaa sille kaikelle kohkaamiselle, joka odottaa joogasalin ulkopuolella. Miksi keskittyminen tuntuu niin vaikealta? Mutta vähitellen mieli rauhoittuu ja seesteytyy. Kiireet unohtuvat.

Kuopion kansalaisopiston kurssitarjonnasta löytyy monenlaisia joogakursseja.


Mistä on kyse?

Kurssiesittelyssä kerrotaan, että Yin jooga koostuu hyvin rauhallisista, pitkäkestoisista venytyksistä, jotka tehdään lattialla lihakset mahdollisimman rentoina. Yin jooga sisältää hengitysharjoituksia, meditaatiota ja chakra-tietoutta. Meditaatiossa keskitytään mielen hyvinvointiin. Kurssilla opitaan rentouttamaan sekä mieli että keho. Yin jooga sopii kaikille, jotka kaipaavat aikaa rauhoittumiselle kiireiden keskellä.
 
Mietin, että tässä on kerrankin kurssi, jossa juurikaan ei voi tehdä päin mäntyä eikä suorituspaineita ole. Timosen rauhallinen opastus ohjaa erilaisiin asentoihin, joissa keskitytään oman kehon tuntemuksien kuunteluun ja hengityksen tarkkailuun. Hän kertoo myös joogan perusteista, esittelee kuinka kokonaisvaltaisesta menetelmästä on kyse ja antaa suuntaa henkisen kehityksen edistämiselle.


Yin jooga sopii aloittelijalle, sillä asennot tehdään rauhallisesti lattiatasolla. Joogamatto ja tyynyt mahdollistavat kaiken kuntoisten ja -ikäisten osallistumisen.
.

Jännät hetket

Ensimmäisen illan lopussa oli jännä juttu. Om. Yksi tunnetuimmista mantroista. Ensin ääneni kulki kuin säröisen äänimaljakulhon reunassa, mutta huomasin sen muuttuvan ja sulautuvan muiden ääniin. Harjoituksen aikana ajatellaan hyviä asioita.

Toisella kerrralla harjoitukset, asanat, hengityksineen tuntuivat sujuvan jouheammin. Erään harjoituksen aikana minua rupesi hymyilyttämään ja silmiini kihosi kyyneleitä. Kotiin lähdin mukanani poskissani lämmittävät rusotukset. Mitähän muuta sisäistä jännää tulee tapahtumaan, se jää nähtäväksi. Olen kiinnostunut kurssin annista, vähintäänkin keskittymisen syventämisestä ja mielen rentouttamisesta. Ja josko vartalo vetreytyisi.



 Joogaohjaaja Kari Timonen esittelee joogan harjoittamisen kahdeksaa vaihetta.

Suosittelenko?

Kurssi-iltojen jälkeen olen ollut hyväntuulinen ja energinen. Vasta ulkona muistuu mieleen ulkomaailman kiireet, pimeys ja tuiskuava lumi. Ne eivät jaksa ärsyttää. Kuten joogasalin fläppitaulussa luki, ulkoiset asiat saadaan järjestykseen, kun sisäiset asiat ovat kunnossa.

Ihan kaikkea ei tarvitse kokeilla, mutta jooga ja meditaatio ovat sellaisia, joita on testattava ainakin kerran. Kuopion kansalaisopistossa on tarjolla useita erilaisia joogakursseja, joihin on vielä vapaita paikkoja. Tarjonnasta löytyy muun muassa Hyvän mielen joogaa, seniorijoogaa, aamujoogaa, äitysjoogaa, naurujoogaa. On mistä valita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti