torstai 23. maaliskuuta 2017

Kime4Kids eli Kimmon tarina vapaaehtoistyöstä



Jääkiekkoilijan työhön liittyi Amerikassa paljon vapaaehtoistyötä esimerkiksi sairaalassa vierailujen muodossa. Erityisesti paikallisen suuren juhlan, Kiitospäivän, tienoilla jaettiin myös ruokaa kodittomille. Suurin osa vapaaehtoistyöstä tapahtui joukkueen kautta, kun vielä pelasin jääkiekkoa. Suomessa olen järjestänyt joka vuosi Kime4Kids -tapahtumaa yhteistyökumppaneiden kera. Se kerää satoja ihmisiä, urheilijoita, yrittäjiä ja yksityishenkilöitä yhteen hyvää tekemään.


Vapaaehtoistyöni kohteena ovat yleensä lapset ja heidän hyvinvointinsa – se tuntuu luonnolliselta kohteelta. Amerikassa oli paljon sairaalakäyntejä erityisesti lasten osastoille ja myös Kime4Kids -lahjoituskohteet ovat valikoituneet lasten hyväksi. Ensimmäiset 6 vuotta kohde oli KYSin lasten veri- ja syöpätautien osasto. Se oli helppo kohde minulle, koska itselläni on myös verisairaus. Viime vuoden tuotto lahjoitettiin Mäntyrinteen perhetukikeskukselle ja siellä lasten hyvinvointiin.

Vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyöstä on tullut hienoa palautetta ja on ollut todella hienoa nähdä kuopiolaisten ja muualtakin tulleiden nauttivan Kime4Kids -tapahtumista. Se on kaikille aina ilon päivä. Haluan tässäkin yhteydessä kiittää ihmisiä, jotka ovat olleet mukana Kime4Kids -toiminnassa.

Vapaaehtoistyöstä tulee minulle lämmin olo, koska tiedän, että toiminta ja rahaa menee todella hyvään tarkoitukseen. Jonkin verran vapaaehtoistyö vaatii aikaa ja työtä, mutta toisaalta esim. tapahtuman ollessa ohi tunne on loistava! Olemme saaneet tehtyä yhdessä jotain hienoa ja pystyneet taas auttamaan kymmeniä lapsia elämässä eteenpäin. Vapaaehtoistyötä tekevän on hyvä muistaa, että pienikin asia auttaa ja mitä tahansa työtä tekeekin, olotila jälkeenpäin on lämmin ja iloinen – suosittelen sitä kaikille!

Kimmo Timonen
Olympia - ja MM-mitalisti
Kaksinkertainen Suomen mestari
Stanley Cup - voittaja

Kuvat: Harri Hämäläinen /Studio Zero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti