lauantai 1. heinäkuuta 2017

Taste of America eli Kuopio Wine Festival 2017


Kuopion viinijuhlat & teemana Ameriikka- lupa on  innostua!








Fiinit juhlat, viinijuhlat ja toki ihmisiä on juhlassa mukana. Ihmisiä, jotka olivat iloisia, vapautuneita, osallistuvia ja täynnä innokasta oikeaa uteliaisuutta oikeaa #viinijuhlakansaa#. He nauttivat tarjolla olevista tekijöistä täysin rinnoin – kaikki tai ei mitään. Jokainen ihminen osallistui viinijuhlille omalla tyylillään. Jotkut ihmiset olivat panostaneet meikkiin, kampauksiin ja pukeutumiseen. Toiset ihmiset tulivat tavanomaisissa arkisimmissa vaatteissa. Mukavaa kun ei ollut minkäänlaista pukeutumisetikettiä.  Sai olla just niin kuin oli, ja se oli sitä parhautta.  Iloita hyvässä seurassa ja olla oma itsensä. Ilman kursailua.

Kaikella tavalla ilta oli täydellinen. Juhlakansan meno ei ollut jäykkää ja kuivaa vaan todellakin päinvastaista. Sää suosi.  Esiintyjinä olivat huippu artistit. Viinijuhlien työntekijät olivat ystävällisiä, avuliaita ja erittäin ammattitaitoisia. Homma toimi hyvin ja kaikki oli niin kuin olla pitikin viinijuhlissa. Viinitupia ja ruokakojuja oli useita ja hyvin oli huomioitu myös erityisruokavaliot. Bajamajoja oli järjestetty molempiin päihin juhla-aluetta ja niitä oli riittävästi koska jonoakaan en huomannut ohitse kulkiessani. Järjestyksenpito oli onnistunutta, joten turvallisuus oli taattu.

"niin kaanis oli ilima.."
Huippuartistit.
Viinitupa työntekijöineen.
Tuiki tärkeä bajamaja.
*********************************************************************************
 
Kakkoslava oli tullut takaisin ja näin ollen viinijuhlilla oli enemmän musiikkiesityksiä. Pienemmällä lavalla esiintyi Jimmy Cola feat Veeti. Isommalla lavalla esiintyivät Roope Salminen Koirat bändinsä kera sekä koko kansan oma Jari Sillanpää bändinsä kanssa. Suuri taitelija osasi ottaa yleisönsä taitavalla esiintymistyylillään, joka on ihan bueno, pro ja 5/5, sekä omalla vaatimattomalla lavakarismallaan ja pehmeän täyteläisellä äänellään. Ihmiset lauloivat hänen kanssaan ja salamavalot räiskähtelivät. Jartsasta piti saada muistoja ja viinijuhlien fiini fanikansa oli hurmioissaan hänestä. Jossakin vaiheessa iltaa Jari kysyi yleisöltä: "rakastatteko te minua?" Niinpä yleisöstä kuului että "rakastetaan", siihen Jari vastasi sulokkaasti "ihanaa." Voi kun sen äänenpainon saisi laitettua kuulumaan tähän millä hän vastasi - mutta hellä se oli. Entäpä se Jartsan ja bändin esittäytyminen - ei mitään seinäruusumaista. Vau!

Pienempi esiintymislava Jimmy Cola feat Veeti.

Isompi esiintymislava: Roope ja Koirat.

Jari "sydän lyö bum ja bum..."

Silleen veijarimaiseti

ja täydellä tunteella  ja suurella sydämellä.
Taste of America. Ruokana oli amerikkalaisia herkkuja kuten muun muassa hampurilaisia, erilaisia ranskiksia, porsasta, pihviä ja makeita leivonnaisia. Ravintolatelttaakin oli uusittu, se oli ikkunallinen ja jo alkuillasta se oli täynnä fiiniä viinijuhlakansaa. He nauttivat ruuista ja maistelivat tarjolla olevia viinejä ja muita juomia. Huomasin että, syömiset ja juomiset maistuivat. Oma ruoka - annokseni oli porsasta, kaalia, lohkoperunaa ja kermaista kastiketta. Maistoin myös hapokasta ja hedelmäistä valkoviiniä, jossa suuntuntuma oli maukas ja jälkimaku kevyen mausteinen.

Uusittu ravintolateltta ikkunoineen.
Viinijuhlakansaa nauttimassa hyvästä ruuasta ja viinistä.

Pieni pala ruokalistaa.
Ruoka-annokseni. Gluteeniton ja laktoositon possu.
Kun pyysin naisellista kuivaa tai puolikuivaa valkkaria, minulle esiteltiin viini jota maistoin 12 cl.
Makeaakin sai mahan täydeltä. gluteenitonta herkkua.
                                    


Meillä kaikilla oli niin mukavaa, niin kivaa oli saada olla mukana. Viinijuhlien kokonais anti oli miellyttävä. Tästä jäi hyvä jälkimaku ja Kuopion vetovoimaisuus näkyi monin tavoin. Täällä osataan! Viinikylän ruuista ja juomista sai myös bonusta S-etukortilla. Suosittelen viinijuhlia, ovat aikuisten ihmisten mukavaakin mukavammat arjen katkaisu juhlat. Pientä ylellisyyttä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti