sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Metsäretkellä Neulamäessä Vuorilammella

Neulamäen päällä seistessä on jalkojen alla kallioperä joka on 2500 miljoonaa vuotta vanha. Se on ollut olemassa jo silloin kun nykysuomen kallioperä pyörähteli päiväntasaajan tuntumassa ennen päätymistä nykyiseen sijaintiinsa. Nykyisin Kolmisoppi-Neulamäen alueella on 230 hehtaarin suuruinen suosittu luonnonsuojelualue jossa voi liikkua ympäri vuoden. Alueella voi myös marjastaa ja sienestää vapaasti.



Itselle Neulamäki on tuttua aluetta kun asuin puolisoni kanssa siellä kolmen vuoden ajan. Meillä oli silloin collie jonka kanssa tehtiin monet pitkät lenkit metsissä iltaisin. Luonnonsuojelualue tuli hyvin tutuksi ja Neulamäkeä ajatellessa ajatukset suuntaavat aina upeisiin luonnontilaisiin metsiin, maisemiin ja luontopolkuihin.

Sunnuntaina 3.9.2017 oli niin upea keli, että päätin lähteä lasten kanssa metsäretkelle ja houkuttelin myös ystävän lapsensa kanssa mukaan. Auto parkkeerattiin Raiviopolun parkkialueelle tenniskenttien eteen ja suunnattiin metsäpolulle Juontotien, Leimaajantien ja Neulastien risteyskohdasta. Neulamäen kaupunginosayhdistyksen nettisivuilta löytyy hienosti vinkit mistä kautta löytää Neulamäestä ulkoilureittien ja metsäpolkujen alut. Linkki sivuille tämän kirjoituksen lopussa, kannattaa vilkaista!

Suuri Neulamäki
Me suunnattiin kävelylenkkimme Neulamäen kierrolle joka on vihrein täplin merkitty puunrunkoihin. Suuresta Neulamäestä on hienot maisemat kallion päältä ja sen alapuolelle jää rotkolaakso ja Vuorilampi.Vaihtelevassa mäntymaastossa eteneminen on mukavan polveilevaa eikä lapset malta paljoa pysähtyä ihmettelemään tai kävelemään. Mustikoita löytyy sieltä täältä ja hyvin nopeasti on suupielet ja kielet sinisiä.


Ystävän kanssa mahtuu kulkemaan poluilla käsikädessä.

Mitäs nyt tehdään?
Pitkät portaat alaspäin matkalla Tervaruukin suuntaan

Neulamäenkierrosta ei jatkettu Tervaruukille saakka vaan käännyttiin opasteviittojen kohdalla kohti Vuorilampea makkaranpaisto ajatukset mielessä. Meillä oli kuivaa puuta ja sytykkeitä mukana kaiken varalta, mutta Vuorilammella olikin jo nuotiopaikalla tulet ja muutama muukin retkeilijä ja perhe nauttimassa kauniista säästä.

Vuorilammella laavulla

Laavulle pääsee helposti montaa eri reittiä pitkin. Ulkoilureittiä pitkin pääsee tulemaan paikalle vaikka lastenvaunuja työntäen. Kolmisoppi-Neulamäki esitteestä löytää helposti reitit Vuorilammen laavulle. Esitteeseen linkki löytyy tekstin lopusta. Maastopyörillä paikalle tullessa tulee käyttää ulkoilureittejä.


..ja matka jatkuu..
Takaisin autoa koti lähdettiin Vuorilammen kallioseinustan puoleista polkua pitkin. Se on paikoittain todella kivikkoinen ja kivien sammalet kosteina liukkaita.

Vuorilampi ja laavupaikka

Olen lukenut, että korkean kallioleikkauksen alueelta löytyy luolia ja polkuja pitkin kuljettiin niitä katselemaan. Lasten mielestä oli niin hienoja, että niihin voisi muuttaa asumaan......



On se vaan komean näköinen kallio. 

Vaikka mieli tekisi niin kalliokiipeilyä ei saa harrastaa luonnonsuojelualueella eikä muutakaan mikä voisi muuttaa luonnontilaista ympäristöä. Polkuja pitkin pääsee kuitenkin mukavasti katselemaan ja kurkistelemaan kallionkoloihin joissa voi asua vaikka keijuja.. tai ainakin hämähäkkejä.

Kurkistus kallionkoloon

Metsäretkellä meni kolme tuntia rauhassa kulkiessa, luonnosta ja eväshetkestä nauttien. Kyllä kannatti!


Täältä löydät vinkkejä mistä löydät Neulamäen ulkoilureiteille ja metsäpoluille:
Neulamäen kaupunginosayhdistyksen sivut

Kartta ja lisätietoa Kolmisopen ja Neulamäen alueesta:
Kolmisoppi-Neulamäki esite

1 kommentti:

  1. Tritanium Art - TITAN BANDLER & BAR - Titanium Art
    TITAN BANDLER & BAR. Tits. Tritanium Art. Tits. Titanium Art. Tits. Titanium Art. Tits. Titanium babylisspro nano titanium Art. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. samsung watch 3 titanium Tits. Tits. Tits. titanium network surf freely Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. titanium vs platinum Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits. Tits ford transit connect titanium

    VastaaPoista